Kuningatar Dragan rakkausseikkailut ja Kuningas Aleksanterin onneton kohtalo Historiallinen romaani erään hoviherran muistiinpanojen mukaan (part 4 of 4)
- Draga Lunjevica, sanoi Maschin kolkolla äänellä — se hetki on tullut, josta kerran puhuin sinulle, jota silloin sinulle ennustin. Silloin pilkkasit sinä minua, nauroit vasten silmiä ja sanoit minulle:
"Kun sinä jo kauan olet kukistunut, loistan minä vielä onnessani, minua palvellaan, minua ihaillaan." Nyt näet, Draga, kuinka sinua palvellaan ja ihaillaan. Sinä olet enin vihattu nainen koko Serbiassa, joka ihminen sinua halveksii ja maan parhaat miehet ovat tuominneet sinut kuolemaan. No, Draga, valmista nyt ottamaan kuolinisku! Sinun veressäsi jäähdytän minä sen koston, jonka kerran vannoin toimittavani sinulle seisoessani veljeni kuolinvuoteen ääressä, veljeni, jonka sinä häpeällisesti tapoit — myrkyllä.
Näin sanoen tarttui hän äkkiä Dragan niskaan ja sysäsi hänet voimakkaasti lattiaan.
- Veljeni murhaaja, rakkaan isänmaani murhaaja, mene helvettiin!
Översti Maschin veti tikarinsa. Sen sysäsi hän Dragan rintaan, niin, että se painui vartta myöten hänen poveensa.
- Apua, apua! huusi Draga — murha!
- Haa, huuda sinä, sanoi Maschin, ojentuen taas suoraksi — huuda niin paljon kuin tahdot! Tässä talossa ei ole enää apua sinulle, eikä koko kaupungissa, ei koko maassa, sillä kaikki kiroovat sinua.
- Tulkaa sisälle ystävät, huusi Maschin ja avasi oven.
Se näytelmä, joka nyt seurasi, on liian hirmuinen kuvattavaksi. Kaikki hyökkäsivät Dragan päälle ja syöksivät tikarit hänen rintaansa. Veri juoksi virtanaan ja kuitenkin hän vielä eli.
- Ei vielä kuollut! huusi Maschin. — Ei, sinulla ei saa olla syytä kutsua minua säälimättömäksi. Minä suon sinulle suurimman armon, minkä nyt voin antaa sinulle, kuoliniskun, säälivän luodin, joka tekee lopun sinun kurjasta elämästäsi.
Hän asetti revolverin Dragan ohimolle. Mutta vielä oli tuossa hirmuisesti raadellussa ruumiissa niin paljon elinvoimaa jälellä, että Draga huudahti:
- Armoa, minä tahdon elää, elämä on niin kaunis.
- Elämä on kaunis ainoastaan silloin, huudahti översti Maschin melkein juhlallisella äänellä — kun se on rehellinen ja sillä on hyvä tarkoitus. Mutta sinä olet vienyt Serbian perikadon partaalle. Sinun elämäsi on hukkaan mennyt, se on kirouksena miljoonille ihmisille.
Laukaus pamahti. Savupilvi peitti Dragan ruumiin, kuului viimeinen huuto.
- Hän on kuollut! huusi översti Maschin. — Riemuitkoon kaikki maa, sillä nyt on kaatunut se paha henki, joka uhkasi Serbian vapautta! Uusi elämä, uusi onni koittaa nyt meille!
Hurmaantuneina heittäytyivät salaliittolaiset toistensa syliin ja suutelivat toisiansa itkien ja onnitellen.
- Ja nyt pois nämä ruumiit, pois ne konakista, käski Maschin.
Kaksikymmentä kättä oli heti valmiina nostamaan kuninkaan ja Dragan ruumiita.
- Mitä me näillä teemme? kysyi eräs upseeri. Hautaammeko ne?
- Heittäkää ne ulos kadulle! Syökööt korpit tai koirat ne, se ei meitä liikuta!
Monta upseeria kantoi kiireesti ruumiit palkongille, joka oli sänkykamarin ulkopuolella ja ulottui kadulle. Ensin nostivat he kuninkaan ruumiin ja heittivät kaiteen yli kadulle. Sitte lensi Dragan ruumis samaa tietä.
KUUDESYHDEKSÄTTÄ LUKU.
Uskollisen rakkauden palkinto.
Samana yönä, jolloin Serbian Aleksanteri ja Draga niin hirmuisella tavalla murhattiin, otettiin hengiltä myöskin Nicodem Lunjevica, yksi aikansa hirmuisimpia ilmiöitä.
Hän luuli sinä yönä saavansa levätä Saroltan sylissä. Sarolta ottikin hänet vastaan hurmaavassa puvussa. Hän heittäytyi Nicodemin syliin ja suuteli häntä hellästi. Mutta tuskin he olivat ehtineet hyväillä toisiansa, kun talon portti äkkiä jyrisi ja kun ei se heti avautunut, lyötiin portti sisään ja salaliittolaiset tunkeutuivat sisälle. Nicodem haki revolverinsa, mutta hänelle ei annettu aikaa sitä käyttää. Ennenkuin hän ehti siihen tarttua oli jo hyökätty hänen päällensä ja hänet vangittu.
- Kurjat, mitä uskallatte tehdä, oletteko tulleet mielettömiksi? Enkö minä ole kuningattaren veli, enkö minä ole vallanperijä? huusi Nicodem.
- Nyt ei ole enää kuningatarta, sisaresi makaa murskattuna kadulla konakin ulkopuolella lankosi rinnalla. Kuningas ja kuningatar ovat molemmat kuolleet!
Silloin tiesi Nicodem, että hänen viimeinen hetkensä oli tullut ja meidän täytyy rehellisesti myöntää, ettei hän suinkaan pelkurimaisesti mennyt kuolemaan. Tyyneenä ja vastarintaa tekemättä antoi hän viedä itsensä ulos kadulle, asettui lyhtypylvään viereen ja huudahti:
- Ampukaa sitte, koirat, mutta tähdätkää ainakin varmasti. Näytelmä on loppunut, se oli todellakin kappale, joka huvitti minua suuresti. Nyt jälestäpäin maksan minä pääsymaksun.
Samassa kiväärit pamahtivat ja Lunjevica vaipui kuolleena maahan.
Mutta vielä on eräs henkilö, joka sinä yönä sai surmansa. Se oli arvoisa täti Eufemia. Melun säikyttämänä harhaili hän ympäriinsä konakissa. Hän päätti vihdoin pelastua erään takaportaan kautta. Mutta hädissään astui hän harhaan ja syöksyi päälleen alas portaita.
Niska musertui ja hän jäi makaamaan aliselle portaalle. Hänkin oli saanut rangaistuksensa.
* * * * *
Mutta pois nämä synkät kuvat, pois Belgradin veriyön muistot.
Nyt on Serbia Pietari Karageorgevitschissa saanut oikeamielisen kuninkaan, joka kykenee parantamaan ne monet haavat, jotka Draga on maalle tuottanut, edellyttäen, että hän saa rauhassa sitä tehdä. Hän on eroittanut virastaan kuningas Aleksanterin murhaajat, tosin vasta sitte kun eurooppalaiset vallat hänet siihen pakoittivat.
Yksi onnellinen pari löytyy sentään Serbiassa, nimittäin Stefan Naumovitsch ja hänen Geniansa. He olivat vihdoin löytäneet toisensa ja olivat yhdistetyt molemminpuolisessa rakkaudessa. He asuvat kauniissa Wienissä, samassa talossa, joka kuului Genian vanhemmille ja jonka nyt Genia omistaa.
Jos kävelee Wienin Praternissa, niin voi kauniina päivinä kello 3:men ja 5:den välillä nähdä kauniit ajoneuvot, joissa istuu nuori pari, joka herättää huomiota kauneudellaan ja terävä katsoja voi heti huomata, että siinä on kaksi onnellista ihmistä.
Ne ovat Stefan Naumovitsch ja Genia, jotka ovat kunnioitetut ja suositut Wienin parhaissa piireissä. Sillä heidän elämäntarinansa tunnetaan ja tiedetään, että Serbian pahahenki on raivoissaan heitäkin vainonnut, mutta että he eivät langenneet Dragan uhriksi, sillä Jumala suojeli heitä uskollisen rakkautensa tähden.
Loppu.