Suomalaisen kirjallisuuden historia I: Kalevala (part 3 of 3)

Suomalaisen kirjallisuuden historia I: Kalevala (part 3 of 3)

[1629] S. 137-8.

[1630] Tämä toisinto tavataan melkein yksin-omaisesti Laatokan pohjoisrannikolla.

[1631] Yksi tätä lajia on myös saatu Virosta (Kreutzwald'in käsikirj. A N 259, Tarvastun pitäjästä).

[1632] Esim. Estn. Gel. Gesellsch. käsikirj. E H 66 N 25 tietymättömästä paikasta, Krickmann N 148 Varsinais-Virosta; Matson N 67 Harjusta t. Järvasta (Rummusta). Jälkimmäisten kaltainen on myös yksi suomalainen toisinto Lavansaaresta (Länkelä P IV N 31), jota lauletaan ja leikitään jouluna laivaleikin nimellä.

[1633] Groundstr. N 223, 246 Soikkulasta, Törneroos N 377 luultavasti samasta paikasta.

[1634] S. 340.

[1635] Kreikkalaisuskoisilla Karjalaisilla ne olisivat Venäjän tapaan: Pedri ja Matvei. Jesus, Pietari ja Antti ilmautuvat myös laivamiehinä tuossa yleisessä runossa pilviveneestä, jonka länsisuomalaista syntyperää siinä Karjalankin puolella joskus ilmautuva sana piskuinen todistanee.

[1636] Katso edempänä tutkimus Ahdin retkestä.

[1637] Europ. G N 103. Tähän myös kuuluvat sekavat runot Salmin kihlakunnasta, joista Vipusesta puhuttaessa mainittiin.

[1638] Katso esim. Lönnr. A II 6 N 68 Latvajärven Arhipalta, 2 N 2 Akonlahdelta, 3 N 45 Vuonnisen Ontreilta. Sekaan on kuitenkin Lönnrot, niinkuin saamme nähdä, pistänyt kaikellaisia täytteitä Ilamantsin toisinnosta. Poisluettavat ovat myös muutamat muut Lönnrot'in lisäykset: purren varustus, r. 18: 9-22, suurimmaksi osaksi muista purjehdusretkistä, erittäin kanteleen synnystä -- tuulen sanat, vv. 27-40, tavallinen merimiesten loitsu (joskus osaksi pistetty muiden purjehdusretkien sekaan) -- puhe orjan kanssa ja osa reen varustuksista, vv. 383-406, (yhdessä toisinnossa, Europ. G N 103, vaan nähdään rivi: sanoi sitten orjallensa) -- matkaan lähtö ja onnen sanat, vv. 429-42, edellinen nähtävästi Lönnrot'in sovittama erilähteitten mukaan, jälkimmäiset loitsua. -- Pohjan neidon kysymys veneen veistosta ja Väinämöisen vastaus, vv. 677-94, Lönnrot'in omatekemä yhdistys-side. -- Pohjan neidon kielto, vv. 695-706, osaksi sananlaskua, osaksi lyyrillistä laulua -- Ilmarisen kieltäyminen juomasta Pohjolassa, r. 19:5-12, arvattavasti balladista Suomettaren kosijat (nähdään kuitenkin myös välistä häärunoissa) -- osa Ilmarisen puheesta morsiamelle ja tämän neuvot, vv. 45-58, 111-28, 165-84, luultavasti Lönnrot'in omalaittamat satujen mukaan (runoissa ainoasti joskus säe: antoi morsian apua) -- kyntämisen varustus, vv. 59-90, alku erilähteistä koottu, loppu käärmeen sanoista -- utusanat, vv. 136-42, loitsua -- Ilmarisen puheet kokolle, vv. 195-202, 297-312, nähtävästi Lönnrot'in omia kokoonpanemia, edellinen muutamien Samporunoin esikuvan mukaan. Suuren kokon ja hauin taistelussa on myös yhtätoista loitsuista lisättyä, esim. vv. 258-62 (vert. Lönnr, A II 8 N 3). -- Häärunot: r. 19: 355-498 (loppu runoa osaksi lyyrillistä, osaksi sananlaskua) r. 21-4, r. 25: 1-672, tietysti myös oikeastaan ovat erinäiset.

[1639] Kansalle vieraita lisäyksiä kultaneidon runossa ovat: vv. 1-12, Lönnrot'in omatekemä yhdistys-side -- valitukset, vv. 14-34, ensimmäinen kappale Vellamon neidon onkimisrunosta (Lönnr. A II 5 N 7 Lonkasta), muut lyyrillisiä -- uuhen ilmauminen ahjosta, vv. 71-86, tietymättömästä lähteestä -- Ilmarisen kylpeminen, vv. 167-176, erilähteistä mukaeltu -- neidon tarpominen Väinämöiselle, vv. 197-232, minulle tuntemattomasta lähteestä, luultavasti Lönnrot'in oma -- Väinön varoitus, vv. 233-8, sananlaskua. -- Joskus harvoin näkee kultaneidon Vienassa eksyneenä Vellamon neidon runoon, mutta ei koskaan Kullervon runoin yhteydessä. Eriksensäkin se tavataan välistä sekä Vienassa, Suomessa ja Inkerissä, mutta usein on silloin vielä joku jälki osoittamassa oikeata yhteyttä, mihin se kuuluu.

[1640] Esim. Lönnr. A II 2 N 2 Akonlahdelta, R N 615 Kostamuksesta.

[1641] Uvantolainen esim. Vuonnisen Ontrein runossa, Lönnr. A II 6 N 39 Jyvälahdelta; Umantolainen Arhipalla, muuten vaan uudemmissa kirjaanpanoissa, niissä myös Ontrein pojilla, joka muuttumista todistaa. Viimeinmainittu on vielä varsin harvinainen vanhemmissa keräelmissä. Harvinainen on vielä enemmän vääntynyt Ulontolainen.

[1642] Edemmäksi etelään emme voi näiden nimien jälkiä seurata; sillä Ilamantsissa käytetään yksistään uuden-aikuista nimitystä Ruoan Ruotsi, joka on Henrik piispan surmavirrestä sekaan tullut.

[1643] Katso Genetz'in sanakirjaa. Purha ilmautuukin samassa kohdassa yhdessä tämän runon toisinnossa.

[1644] Katso Wiedemann'in sanakirjaa; alkujuurena on saksalainen sana Beuche. Meillä Suomessa käytetään ruotsinsyntyistä pyykki-sanaa. Lönnrot'in sanakirjassa poukku tosin löytyy, mutta viereen asetettu kilpakosinnan värssy näyttää, mistä se on saatu. Huomattava seikka on kuitenkin, että Ilamantsin ja Inkerin runot (milloin jälkimmäiset rannalla pesemistä ollenkaan mainitsevat) tässä runossa käyttävät toisia sanoja poukun sijasta.

[1645] Pohjanmaalta on kilpakosinnasta ainoasti tavattu pari pientä hämärää sipaletta (katso s. 143), josta syystä on epäiltävä, onko se siellä ollut oikein tunnettu. Luultavammin on se suoraan Ilamantsista tullut Vienaan.

[1646] Katso esim. pitkä vihko 3 Europ. I s. 10 (täydellisin), Ahlq. B N 196, Europ. G N 656.

[1647] Tämä seikka näkyy olevan häärunoista lainattu.

[1648] Salmin kihlakunnassa se on tietysti vienalaisten vaikutusta.

[1649] Edellinen on sekaan eksynyt balladista "Lalmanti ja Inkeri" (Kanteletar III N 9), jälkimmäisen lähteenä näkyy olevan Inkerin alueella hyvin yleinen pikku balladi (esim. Slöör VIII N 22 Lempaalasta). Purjehtija ilmautuu olevan sulhanen, joka pyytää tyttöä veneesensä, mutta tämä ei huoli, sanoo kivisillä kengillään puhkaisevansa purren pohjan. Tämä loppukin on Vienassa tullut liitetyksi muutamiin harvoihin kilpakosinnan kappaleihin (Lönnr. A II 6 N 39 Jyvälahdelta) ja siitä otettu painettuun Kalevalaan.

[1650] Ainoasti Europ. K N 256 ja Boren. 1872 N 54 Uhtuesta, arvattavasti isältä ja pojalta t. samalta mieheltä.

[1651] Lisäksi tulee, että, niinkuin jo on viitattu, keskustelu Tuonen neidon kanssa on Skandinaveilta lainattu (s. 258).

[1652] Gottlund N 655 Kortteisten kylästä (luultavasti Kesälahdelta) ja Lönnr. S N 200 Kesälahdelta.

[1653] Painetun Kalevalan r. 47: 141-60; seassa on muutamia säkeitä "omiakin".

[1654] Reinh. XII N 34 b.

[1655] Esim. Lönnr. S N 94 Juvalta, A II 6 N 96 Latvajärveltä.

[1656] Lähenijäin luuleminen sotaväeksi näkyy olevan tullut Suomen Karjalan häävirsistä, joissa läksiäistalon väki usein on pelkäävinänsä nuodejoukkoa vihollisiksi. -- Hanhen haku mahtaa olla ex analogia tehty mukailus kalastuksesta. Muutamassa Vienan runossa tulee vielä näädänkin pyytäminen lisään (Lönnr. R N 660, luultavasti Kontokista).

[1657] Yhdessä kappaleessa tehdään "lipeää, pestä päätä Päivän pojan." Tästä ainoasta kohdasta ei kuitenkaan ole lupa (niinkuin Aspelin Kalev. tutkim. s. 137-8) päättää, Ilmarisen olevan Päivän pojan. Se lause on nähtävästi otettu ison tammen runosta, jossa se samoilla seuduilla on hyvin tavallinen ja aivan luonnollinen, koska pilven (ison tammen) valahtaessa vedeksi auringon kasvot jälleen kirkastuvat.

[1658] Puuttuu kuitenkin joskus Vienan läänissä.

[1659] Silloinkin, kun tämä on toiseen vaihdettu, on joku jälki siitä jäänyt, tavallisesti lumien t. rakeitten rukoileminen.

[1660] Europ. G N 655 Ilamantsista. Se on nähtävästi väännös Lemminkäisen teosta Päivölään mennessä.

[1661] S. 304. Kosittavan tytön tulo pojalle kyyhkysen (alkuaan kenties kyyn, vert. Päivän päästö-runoa) t. käärmeen muodossa voisi olla tullut samasta venäläisestä tarusta.

[1662] Esim. Lönnr. A II 6 N 39 Jyvälahdelta.

[1663] Sen kohdan on Lönnrot siirtänyt Ilmarisen toiseen kosintaretkeen, r. 38: 249-86. Tästä runosta ovat kuitenkin ainoasti vv. 253-6, 279-86 otetut, muut kaikki erilähteistä lisätyt. Puheen-alaisen paikan synty tulee selitettäväksi edempänä yhdessä Kojosen pojan runon kanssa.

[1664] R. 18; 451-62. Lähinnä seuraavan Väinämöisen vastauksen näkyy Lönnrot itse sovittaneen tämän mukaan (vert. Europ. G N 22 Repolasta). Muutamissa Vienan rajalla olevissa Aunuksen kylissä tavataan toinen, siihen vivahtava lisäys: Ei sovi sotoa kaksi yksille yötulille, Eikä kahta nuorta miestä yhtä neittä kosjomahan. Esim. Boren. 1871 N 17 Seljistä, 1872 N 169 Kellovaarasta.

[1665] Nämät nimitykset ovat päämaineina niissäkin harvoissa kappaleissa, joissa Pohjola on tullut lisään; -- toisessa näistä nähdään vielä Väinöläkin muiden rinnalla!

[1666] Kaikkein useimmin ei ole kumpaakaan paikan-osoitusta, vaan on hän linnan vartija, suuri koira y.m. Ilamantsissa nähdään parissa kappaleessa Hiiden vartija.

[1667] Lönnr. A II 3 N 45, Boren. 1872 N 117, 1871, N 65.

[1668] Etelämpänä Vienan ja Aunuksen rajakylissä sekä ylimalkaan koko Aunuksessa ja Salmin kihlakunnassa oli se jo Europaeus'en aikana vallitseva ja on viime vuosikymmeninä myös Vienassa työntänyt vanhemman nimityksen syrjälle.

[1669] Väinämöisen sijasta on piispa Henrikin runosta otettu Ruoan Ruotsi; Hiisi ja Vuori ovat nähtävästi saduista tulleet; yön tyttö, hämärän neito on luultavasti otettu loitsuista, joissa hän välistä, vaikka ei usein, ilmautuu erittäin karjan ja metsän viljan holhoojana. Esim. metsä- ja karjaluvuissa, Polén N 82 b, luultavasti Suistamolta, Lönnr. 10 N 15 Koivujärveltä, Ganand. s. 33; tulen synnyssä Lönnr. A II 6 N 82; ison tammen runossa Europ. H N 84. Syy sen muuttamiseen tähän kosintarunoon oli arvattavasti se, että Tapion neito jo ennenkin oli saanut sijan siihen runoon, missä Väinämöinen taivaan kannen päällä istuvaa neitoa (painetun Kalevalan Pohjan neittä) kosii; katso edempänä.

[1670] Vert, Inkerin runoa s. 125-7.

[1671] Inkerinkin runossa joskus nähdään reen varustus ja hevosen valjastus, mutta se on ylimalkainen kosintaretkiin kuuluva kohta.

[1672] S. 239-42. Voitonkiven tuominen ja astioitten takominen kuninkaan poikien kalloista ei kuulune verrattaviin, koska Sammon takominen ei ilmau kilpakosinnan yksinkertaisemmissa muodostuksissa ja Kojosen pojan runo siitä oikeastaan on aivan erillään.

[1673] S. 283-5.

[1674] S. 126. Siinä jo ovat ansiotyötkin lisään liitetyt; vaikka ihan toiset kuin pohjoisessa.

[1675] Krickmann N 132 Nigulasta Varsinais-Virossa, Parissa sepän vihastus ja pihtien poisviskaaminen on liitetty tuohon balladiin Annin koristeista: Krickmann N 15 Maaholmasta, Sommer N 12 Jaakobin pitäjästä, molemmat Varsinais-Virosta. -- Pärnonmaalla lauletaan kalujen ja korujen takominen toisen runon seassa (Lellep N 14).

[1676] S. 166; Tämä balladi semmoisenaan on luultavasti kaikua pohjosesta, niinkuin Anni nimi näyttää.

[1677] Sana valta piirikunnan merkityksessä voisi olla virolaisena tunnusmerkkinä, mutta se on myös Inkeriläisille tuttu (Virostako lainattu?).

[1678] Lokiksi laulaminen Ilamantsin toisinnoissa, joka Eddassa tavattavasta Völunder-tarun toisinnosta I muistuttaa (s. 242) osoittaisi, jos vaan vertaamisessa on perää, tarun kulkemista toistakin tietä, nimittäin suoraan lännestä.

[1679] Tämä Sampojakson osa vastaa painetun Kalevalan 7:ttä ja 10:ttä runoa. Lönnrot'in lisäämiä ovat: enin osa Väinämöisen valituksista, r. 7: 17-28, 33--42 lyyrillisistä lauluista -- kohtaus kokon kanssa, v. 43-102, 105-116, epäilemättä Lönnrot'in omaa kokoonpanoa; kaikissa käsikirjoituksissa tuuli vie Väinämöisen Pohjolaan -- Pohjan piian ja emännän aamupuuhat, vv. 133-58, kyllä löytyvät osaksi käsikirjoituksissa, mutta ovat runsaasti täytetyt balladeista. Piika tavataan ainoasti yhdessä toisinnossa (Lönnr. A II 9 N 33 Jyskyjärveltä). -- Tiedustelu Väinämöisen kotiperästä, vv. 203-18, luultavasti Lönnrot'in oma -- Väinämöisen uusi valitus, vv. 245-66, on myös suurimmaksi osaksi täytetty lyyrillisistä lauluista; vv. 259, 262 (löytyvät kuitenkin Lönnr. A II 3 N 65, vv. 253-8 useammissa) -- osa Väinämöisen kotiin-ajoa, r. 10: 13-20, 43-52, luultavasti Lönnrot'in oma -- osa puhetta Ilmarisen kanssa, vv. 67-80, samoin; kultakuusessa ei kansan laulutavan mukaan ole koskaan kuu eikä otava, vaan näätä ja orava (vv. 119-20, 142-3 y.m.) -- Kuusen puhe. vv. 151-8, luultavasti Lönnrot'in oma -- neidon pukeutuminen, vv. 217-50, arvattavasti erilauluista mukaeltu -- Sammon taonnan kuvaus, vv. 281-413, alkupuoli (318:een värssyyn) ynnä vv. 391-402 raudan synnystä, muu kultaneidon taonnasta. Kansan laulutavan mukaan ei ole Sammon valmistus koskaan kuvattu useammilla kuin 4:llä säkeellä (Päivät Sampoa takovi, Kirjokantta kirjottavi; Saipa Sammon valmiiksi, Kirjokannen kirjotuksi). Vanhempaan painokseen oli Lönnrot vasta ottanut yksistään raudan synnystä täytettä; uuteen hän lisäsi otteita kultaneidon eteläisestä toisinnosta. Kuitenkin hän vaihtoi kansan laulujen miekan jouseksi ja lisäsi omasta päästään auran, saadaksensa neljä eri elatuskeinoa edustetuksi. -- Sammon kiinnittäminen maa-emään y.m., vv. 430-2, on otettu yhdestä Vipusen kappaleesta (Lönnr. A II 3 N 62 Vuonnisesta) -- Ilmarisen kosinta ja tytön vastaus, vv. 433-62, edellinen mukailus kilpakosinnasta, jälkimmäinen lyyrillistä laulua.

[1680] Harvoin, enimmiten vaan yhdessä kappaleessa ilmautuvia ja siis satunnaisia lisäyksiä ovat: puhe siitä, että Väinämöinen on maalla vierahalla, r. 7: 191-200, Uhtuesta Lönnr. A II 9 N 31; kullan tarjoominen lunnaiksi, vv. 301-10, samasta paikasta (eksynyt sekaan kilpalaulannosta); Pohjolan emännän varoitus, vv. 351-57, samasta paikasta. Tämän Lönnrot on sovittanut liitteeksi Sampojakson ja pilven neidon kosinnan välille, mutta oikeastaan Väinämöinen sitten ei tapaakaan tätä, vaan Ilmarisen, niinkuin kappaleen oikea jatko (r. 10: 53, 55-8) osoittaa; Väinämöisen pititteleminen Lappalaiselle, r. 10: 21-6, Lönnr. A II 5 N 8; Ilmarisen tulo koirien huomaamatta, vv. 183-200, muutamissa kappaleissa (eksynyt Lemminkäisen runosta); Sammon erimyllyjen luettelo, vv. 414-6, Akonlahdelta, Europ. K N 77; Sammon sulkeminen kivimäkeen, vv. 423-6, Tsenasta, Topel. Vanh. run. II s. 16; Ilmarisen sentimentaalisuus, vv. 473-82, Lonkasta Lönnr. A II 5 N 22.

[1681] Esim. Slöör VII N 31 Lempaalasta, Reinh. pitkä vihko 11 N 279 Sakkulasta, Europ. pitkä vihko 3 N 116 Markkovasta.

[1682] Esim. Ahlqv. B N 254 Ilamantsista, Boren. 1871 N 57 Jyvälahdelta.

[1683] Siitäkö kenties tulee että Suomen Karjalassa Kojonen kosii Koskelta?

[1684] Tämä seikka löytyy vaan muutamissa täydellisimmissä kappaleissa.

[1685] Hilferd. p. 889, 915 y.m.

[1686] Keskustelu Ilmarisen ja Pohjolan emännän sekä neidon välillä, r. 38: 1-76, 95-110, osaksi lyyrillisistä kappaleista kokoonpantu, osaksi arvattavasti Lönnrot'in omaa. (Kojosen runoon ei kuulu muuta kuin vv. 99. 101) -- lapsen varoitus, vv. 77-94, häävirsistä -- neidin valitus, vv. 125-30, on lyyrillistä -- Kojosen, ja neidon kiista, vv. 131-78, löytyy muutamissa Salmin kihlakunnan ja Aunuksen kilpakosinnan toisinnoissa ja on nähtävästi venäläisistä häälauluista peräisin (katso s. 323); vv. 137-42 ovat vaan toisesta runosta -- nuorikon uskottomuus ja lokiksi laulaminen, vv. 254-6, 279-86, kuuluu Ilamantsin kilpakosintaan -- Ilmarisen arvelut ja loppupuhe Väinämöisen kanssa, vv. 257-72, 315-28, ovat nähtävästi Lönnrot'in omaa.

[1687] Vienassa tavataan siitä ainoasti joku hämärä kaiku. Eräässä Vipusen runossa Lonkasta (Lönnr. A II 5 N 24) Väinämöinen tekee veneen "vanhan värttinän muruista, keträvarren kiertimestä". Lopumpana tuleekin sitten polven haava, vaan ei neidon kosinta. Muutamassa kilpakosinnassa Vuonnisesta (Lönnr. A II 3 N 65) Pohjan akka "istuu ilman vempelellä." Borenius'en tuomassa karhun runossa (1872 N 25 Latvajärveltä) sanotaan mesikämmenelle: "istu ilman vempelellä, taivon kaarella kajota!"

[1688] Ainoasti yhdessä epäiltävässä kappaleessa (M. Äyräpää N 1 Liperistä), jossa havaitaan muutakin kirjan vaikutusta, sanotaan hän Pohjan morsiameksi. Muita Lönnrot'in lisäyksiä painetussa Kalevalassa ovat: neidon kutominen ja Väinämöisen matka, r. 8: 1-24, eri paikoista kokoonpantu; tähän kuuluvia ovat ainoasti vv. 3-4 -- alku Väinämöisen ja neidon keskustelua, vv. 25-90, suurimmaksi osaksi lyyrillisistä lauluista, vv. 27-8 eräästä loitsusta, 32-6 sisaren turmelus-runosta -- toinen ehto, vv. 107-118, Inkerin kosintarunoista (välistä Kojosen runossa) -- veneen työntäminen, vv. 127-30, kanteleen synnystä -- Väinämöisen kerskaus, vv. 133-8, Lönnrot'in oma.

[1689] Beckerin lisäys Ganand. Mythologiaan s. 98, Urajärvelrä.

[1690] Becker A II 650 N 2.

[1691] Gottl. N 738 Norjan Savolaisilta. Tästä näkyy, että tämä muoto jo 300 vuotta takaperin oli tunnettu Pohjois-Savossa.

[1692] Esim. Veske Võrun puolelta N 1, Jaagumann Setumaalta N 7.

[1693] Sitä on tallella viidettäkymmentä kappaletta.

[1694] Muodostukset Samme, Sole, Salvi ja Solte ilmautuvat myös joskus, mutta ovat epäilemättä väännöksiä. Välistä nähdään uuden-aikuiset nimet Mari t. Anni. Painetuissa Kalevinpojan runoissa tavattava Linda on tietääkseni saatu ainoasti yhdestä ainoasta käsikirjoituksesta (Neus'in käsikirj. EBF 1. 232 N 330, epätietoista mistä).

[1695] Muutamissa kappaleissa "minä" kävelee tietä, jota Luoja ja Maaria, tai orja ja karja, orjat ja sorsat, taikkapa viimeinmainitut yksin ovat kulkeneet ja jolle heidän jälkiinsä on kultaa jäänyt. Sen "minä" vie kotiin ja siitä kasvaa Salme. Näiden muodostusten ymmärtämiseksi tulee meidän tietää, että neitsyt Maaria monessa loitsussamme on astunut Ilman immen sijaan. Hän tuo voiteita, pyyhkii pois kipuja, kehrää suonilankaa. Kaikissa näissä toimissa nähdään samojen loitsuin toisissa kappaleissa pilven päällä, kaaren reunalla istuva ilman impi, ja Maariallakin on hyvin usein vielä joku mainesana, joka hänen alkuperähänsä viittaa. Hän ajaa t. lentää pilvellä (esim. Polén N 16 Laatokan luoteisrannikolta, Europ. K N 498 Kuolemajärveltä), hän on pilvien pitäjä (esim. Härkönen M N 26 Kajaanin puolelta), käy kuun kehää, päivän päärmettä myöten (Ahlqv. B N 294 Ilamantsista) y.m. Joskus ilmautuvat molemmat rinnakkain, esim. tulen synnyssä, jossa välistä toinen tuo hyytä, toinen pyyhkii kipuja ja hankkii voiteita. Erittäin on Maaria ilman neidon sijassa melkein yksin-omaisesti niukahdus-luvussa, luultavasti siitä syystä, että hän sen alussa ajaa yhdessä Jesuksen l. Luojan kanssa. Tällä matkalla hevosen jalka niukahtuu, ja silloin Maaria, ainakin muutamissa toisinnoissa, valaa kultaa ja hopeaa suonien liittimeksi. Virolaisillekin on tämä luku ollut tuttu, sen todistaa kumminkin yksi sieltä saatu kappale (Kreutzw. Myth. u. mag. L. s. 122). Alku on poissa, koska ei loitsijaa millään tavoin saatu sitä täydellisesti lausumaan. Toinen toisinto, legendaan yhdistynyt, (Neus N 116 Pihkovan puolelta) kertoo, kuinka Jesus kulkee Maarian kanssa joen rantaa myöten ja pyrkii yli. Hevonen ei ota heitä viedäkseen, koska sanoo jo niin paljon häävieraita ylikuljettaneensa, että suu suitsien kohdasta on verissä. Härkäkin esteleikse sillä että ies on taittanut häneltä niskan, sarvet ovat sammaltuneet. He silloin kidlalla paikkaavat niskan, hopealla sarvet. Härkä vie heidät joen yli häihin. Toisessa legendassa Maaria kulkee, kadonnutta Jesus-poikaansa hakien, maantietä myöten (Neus N 33). Nähtävästi on näiden runojen välityksellä Maariaksi muuttunut ilman neito antanut kosijansa tulla tieltä löydetylle neidolle. Muutamissa toisinnoissa Salme ei synnykään kullasta, vaan tämä tulee ainoasti viehättimeksi, joka hänelle tuottaa kosijoita. Toisissa kulta vaan viedään sepälle Riian kaupunkiin ja taotaan koristeiksi. Molemmat nämät myös todistavat, että Salmen synty tällä tavoin ei ole alkuperäinen. -- Inkerissä tapaamme yleisesti toisenkin Luojan ja Maarian ajolla alkavan runon, nimittäin sen legendan, missä orjan sielu korjataan autuuteen. Katkelma siitä Neus'in kokoelmassa (N 60 c Lajusista) todistaa, että sekin Virossa oli tuttu. Se selittää, kuinka kulta välistä löytyy orjan tieltä. Paikoittain Virossa alkaa Salmen runo pellon kyntämisellä, pellavan kylvöllä sekä kullan poimimisella sen päästä. Siihen on tainnut vaikuttaa tulen synty, jossa ilman immellä on tekemistä, ja josta Inkerissäkin pari säettä usein on eksynyt Saaren neidon kosinnan alkuun. Pärnonmaalla neito joskus harvoin saa alkunsa lehdestä t. kukkasesta; se on mahtanut tulla slavilaisissa saduissa yleisestä seikasta. -- Kalevipoeg-runoissa, niinkuin tiedämme, lauletaan Salmen synty toisella tavalla. Siinä vaimo metsästä löytää kanan, panee sen kotona vakkaan, jossa siitä kasvaa nuori, kaunis neito. Tämä toisinto on melkein yksin-omaisesti saatu Viron itäkulmalta. Mistä se on syntynyt, en nyt tiedä selittää. Huomattava on vaan kaikessa erilaisuudessa sukulaisuus edellisten muodostusten kanssa, siinä että kana, samoin kuin tieltä löydetty kulta, lehti y.m., pannaan vakkaan kasvamaan.

[1696] Länkelä P IV N 28 Seitskarron saaresta. Europ. I N 301 Koivistolta, Ne alkavat ristitanssilla, aivan kuin muutamat Varsinais-Viron toisinnot.

[1697] Vert. s. 128. Välistä tavataan taivaskappalten kosinta myös Saaren neidon runoon sekauneena. Joskus siinä nähdään tuo moniin virolaisiin vivahtava alku, että Kullervo kulkee kultineen, siru putoo mereen ja antaa alun saarelle sekä neidolle. Muodostuksen uutuuden todistaa se, että kosijat enimmiten eivät enään ole tarullisia.

[1698] S. 127-8.

[1699] Länsi-Inkerissä käytetyt vähennysmuodot päivyeltä, kuuhuelta ovat idempänä vääntyneet kuohuviksi t, kuohoviksi ja jälkimmäinen on sitten saanut rinnalleen vielä maahovinkin, esim. Stråhlm. Venjoelta N 103; Saukko U N 39 Hiitolasta, Europ. v. 3 N 139 Inkerolta (maahyviltä).

[1700] Tusinamäärä kappaleita, useimmat Salmin kihlakunnasta. Onpa yksi (Ahlqv. B N 12) Ilamantsista, yksi (Europ. G N 43) Repolasta, yksi (Europ. G N 600) luultavasti Veskelyksestä.

[1701] Yhdessä nähdään myös kosija Inkeriltä, joka samaan suuntaan viittaa. Yhdessä (Lönnr. Q N 449 Enolta) tulee niitä suvesta ja Pohjolasta, toisessa (Lönnr. R N 99 Jaakkimalta) Kemijoelta; Veskelyksen runossa on myös koko joukko sen puolen kyläin nimiä; repolaisessa useampia eläviäkin tulee kosimaan, nähtävästi vaikutus niistä, jotka Kojosen ajaessa tien poikki hyppäävät. Näissä runoissa samoin kuin myös Viipurin läänin etelärajallakin, ilmautuu näet Kojosen poika viimeisenä ja onnellisena kosijana. Siihen luultavasti se on syynä, kun kuuhuen kosija muutamassa kappaleessa on vääntynyt "Kojovin" kosijaksi.

[1702] Paitsi näitä on huomattava 1:n runo Kantelettaren 3;ssa osassa, joka on melkein aivan samallainen kuin Neus'in kokoelmaan painettu Salmen runo, paitsi että neidon nimi on Suometar ja hän syntyy karjatieltä löydetyn sorsan munasta. Lönnrot esipuheessa sanoo saaneensa sen Suomen Karjalasta, ja vanhassa painoksessa on takana pari toisintoa muutamista säkeistä, joista luulisi voivan päättää, että hänellä oli enemmän kuin yksi kappale tätä runoa. Kumma kyllä ei kuitenkaan ole tallella muuta kuin yksi Juvalta saatu (S N 133), joka silminnähtävästi ei ole mitään muuta kuin käännös Virosta. Ensin se on suomennettu sanasta sanaan (Poppius'enko kautta?) ja sitten monissa kohdissa korjattu paremman runomitan vaatimusten mukaan. Nimet Suometar ja Salme nähdään siinä rinnakkain. Luultavasti Lönnrot sittemmin ei enää muistanut runon syntyperää ja painatti sen Kantelettareen kansanrunona (mitä saantipaikkoihin tulee, on hän jo pari vuotta ensimmäisen runomatkansa jälkeen usein osoittanut, että hänen muistonsa semmoisissa asioissa ei ollut millään muotoa luotettava). Nimi Suometar yksin jo voisi tehdä runon epäiltäväksi, koska kansanruno ei koskaan voi näin personoida kotimaansa nimeä. Inkeristä on tosin Stråhlman sittemmin (Tyröstä II N 34) tuonut yhden kappaleen samaa runoa; mutta useat selvät merkit todistavat että se on kirjasta kansan sekaan tullut. Samalla lailla saatiin jo v. 1847 Vuoleen pitäjästä Inkeristä painetun kanssa täydesti yhtäpitävä kappale kanteleen syntyä (siinä on muun muassa kaikki kuultelevien elävien erilajit). Mutta Kalevalan ensimmäisen painoksen ulostullessa ei ollut vielä kukaan runonkerääjä käynyt Inkerissä. Se on siis selvä todistus, ettei se siitä ollut voinut kirjaan tulla, vaan on päinvastoin lukemisen kautta saatu kirjasta.

[1703] Myös meilläkin tutut.

[1704] S. 303, 326-8.

[1705] Lappalaisilta tavatut hämärät jäljet (s. 192) tuskin kuulunevat tähän tai lienevät välitetyt Suomen kautta.

[1706] S. 157-8. Vertaa suomalaiseen runoon Väinämöisen syntymisestä ja Luojan valitukseen mordvalaisessa luomisrunossa (s. 197.).

[1707] Virossakin tosin jo löytyy tarina Väinämöisen kosimisesta ja vanhuuden tähden hylkäämisestä (s. 165); mutta sitä ei ole enempää kuin yksi kirjaanpano, sekin muodossaan kovin uuden-aikuinen. Luultavasti se vaan on hämärää kaikua Suomesta.

[1708] Esim. Krickman Maaholmasta Varsinais-Virossa N 33.

[1709] S. 216.

[1710] S. 222.

[1711] Saxo Grammaticus'en historia, Müller'in painos vuod. 1839, lib. V s. 235.

[1712] Toista on se, että meidän kosintarunoihimme on otettu yhtä toista, jolla on vastineensa Mordvalaisten häätavoissa (s. 203). Se todistaa vaan häätavat vanhaksi yhteiseksi perinnöksi, vaan ei suinkaan kosintarunoja, joihin on muukalaisen tarina-aineen koristukseksi pantu sekaan muutamia omia piirteitä.

[1713] Siksi sitä Venäjän puolella enimmiten nimitetään.

[1714] S. 144, 132-3, 150, 153. Kaikkiansa on tallella enemmän kuin 150 kappaletta.

[1715] Painetussa Kalevalassa se täyttää r. 20 ja 26-9, pää-asiassa noudattaen Vienan laulutapaa. Lönnrot'in sekaanpanemia ovat ensiksikin: ison härän iskeminen, r. 20: 1-118, joka ei kansan laulussa koskaan ole tässä yhteydessä. Virossa se melkein aina ilmautuu kiitoslaulussa isäntäväelle pidoissa, erittäin talkkoissa (esim. Peet Viljannista N 367, Kallas Saarenmaalta O N 4, Grenzstein Pärnumaalta, N 31); Inkerissä joskus harvoin kanteleen synnyssä, niin että sen sarvet viedään sepälle kanteleen aineksiksi (Europ. I N 453, 477 Venjoelta); yhtä harvoin laivaretkessä, niin että iso härkä teurastetaan linnasta lihaa vaativille miehille (Groundst. N 223 Soikkulasta, Törner. N 377, luultavasti samoin); yhdessä nykyään saadussa Repolan kilpalaulannossa Väinämöinen sen laulaa esiin Joukamoisen kiusaksi (Bern. N 6); yhdessä Lonkan pistoksen synnyssä hän vetää ulos pistokset (Lönnr. A II 5 N 10); usein se on "Hämeen ihmeet" nimisen pilkkarunon seassa (esim. Reinh. XII N 93 Sakkulasta, Europ. G N 484 Suistamolta, Lönnr. A II 5 N 82 Uhtuesta); Suomen puolella se usein tavataan voiteen luvussa, niin että härästä saadaan tarpeelliset lääkkeet (esim. Lönnr. S N 108 Juvalta, Arvids. C V N 5 Lohtajalta, Ganand. Mythol. s. 10); hyvin usein myös sitä joka paikassa lauletaan aivan itsekseen tai kaikellaisten loruin seassa. Useimmat yhteydet jo harvinaisuutensa kautta osoittavat että ovat satunnaiset. Hämeen ihmeihin on iso härkä nähtävästi senvuoksi eksynyt, koska hänen "häntänsä Hämeessä heiluu." Virolaiset pitolaulut sisältävät tavallisesti ainoasti muutamia säkeitä, jotka pikemmin tuntuvat kaiulta Suomesta t. Inkeristä. Hyvin viehättävältä sitä vastaan näyttää yhteys voiteen luvun kanssa. Onhan tuo iso sonni, jonka pikku mies merestä (ukkonen) iskee, selvästi sadepilvi. Tämä muodostus on Suomessa yleisin ja tässä runossa enimmiten (ei kuitenkaan Inkerissä) nähtävät paikannimet viittaavat meidän maata alkukodiksi. Mutta epäilystä nostaa se seikka, että Inkerin alueessa hyvin usein on härän sijassa iso sika, joka saadaan palkaksi työstä taivahassa ja jota tappamaan tullut ukko (hänkin joskus taivahasta) pelästyen kapuaa kuuseen, muut jumalat muihin puihin. Siinä näkyy olevan selvä muisto Skandinavein jumalille ravintona olevasta Sährimner-karjusta (s. 296) ja mahdollista olisi, että härkä vaan olisi siitä väännös. Mutta voivat myös molemmat olla erikseen syntyneet ja skandinavilainen sika entiseltä olleesen sekaunut. -- Muita lisäyksiä ovat: Osmottaren jauhon keskustelu oluesta, r. 20: 127-42, nähtävästi Lönnrot'in omaa -- puhe oluen hyvyydestä, vv. 399-430, suurimmaksi osaksi luultavasti Lönnrot'in omaa (oluen vaikutus löytyy kuitenkin Viron runoissa; kenties siis meilläkin lyyrillisissä vaikken ole sitä tavannut) -- lapsen tuominen laulajaksi, vv. 537-46, minulle tuntemattomasta lähteestä -- Lemminkäisen anelut ja päätökset savun nähtyä, vv. 459-84, 489-98, arvattavasti Lönnrot'in omaa -- Lemminkäisen kerskaus ja äidin vastaus, r. 26: 289-314, edellinen kappale loitsuin mukaan sovitettu, jälkimmäinen epäilemättä Lönnrot'in tekemä side -- orjan ilmoitus, vv. 375-82, luultavasti Lönnrot'in oma -- Teerien kohtaaminen, vv. 425-38, ei löydy minulle tutuissa käsikirjoituksissa -- Kokon uhkaus, vv. 473-82, samoin -- alkulause, r. 27: 1-14, varmaan Lönnrot'in tekemä -- Lemminkäisen niskoittelu, vv. 267-72, kenties sananlaskua -- kaulan valaistus, vv. 361-6, minulle tuntemattomasta lähteestä -- loppusanat, vv. 405-20, luultavasti Lönnrot'in omaa -- sidekappale, r. 28: 1-26, varmaan samoin -- utusanat, vv. 37-46, loitsua -- puhe haukalle, vv. 57-64, tuntemattomasta lähteestä -- osa Lemminkäisen ja äidin puhetta, vv. 123-36, 165-76, samoin -- Lemminkäisen vastaus piilon-ehdoituksiin ja vala, vv. 235-76, edellinen tuntemattomasta lähteestä, jälkimmäinen Kyllikin runosta mukaeltu -- jäähyväiset, r. 29: 10-24, lyyrillistä -- tuulen sanat, vv, 35-42, loitsua -- Saaren neitoin istuminen niemellä, vv. 43-78, mukaelus kilpakosinnasta -- osa keskustelua neitoin kanssa, vv. 115-150, minulle tuntemattomasta lähteestä (seassa muutamia säkeitä, 127-8, 149-50 kuoharin luvusta; pieni pala, 131-4 Inkerin kilpakosinnasta) -- Lemminkäisen voimallinen laulu, vv. 151-214 lyyrillisistä lauluista kokoonpantu -- aamulla varhain nouseminen, vv. 265-78, mukailus eräästä balladista -- purren veistäminen, vv. 305-26, mukailus Väinämöisen retkistä -- merimiehen sanat, vv. 329-36, loitsua -- jäähyväiset, vv. 345-56, lyyrillistä -- äidin tapaaminen, vv. 449-588, kaikellaisista, varsinkin lyyrillisistä lauluista kokoonpantu.

[1716] K. Krohn'in tuoman tiedon mukaan.

[1717] Ei Aunuksessa.

[1718] Ei Pohjanmaalla.

[1719] Ei Inkerissä, mutta kuitenkin Virossa.

[1720] Ei Pohjanmaalla eikä Aunuksessa.

[1721] Ei Pohjanmaalla. Ei myös Ilamantsissa, jossa Lemminkäisen surma on tähän liittynyt. Vienan Rajaryhmässäkin puuttuvat nämä loppuseikat usein, koska ne ovat siellä Kullervon sisarenturmelukseen siirtyneet.

[1722] Lemmingine Salmen häissä (s. 172) Virossa (siitä käännös Viipurin rannikolla s. 130) on silminnähtävästi kaikua Suomesta. -- Ilamantsissa Lemminkäinen kertovärssyssä välistä sanotaan myös Kalevan pojaksi. Se on nähtävästi kaikua Kalevan suvun surmaamisesta Kullervon päärunossa, joka oikeastaan inkeriläinen laulu täällä on varsin vähän tunnettu.

[1723] Parissa Ilamantsin runossa, Aspelin A II N 4 Kajaanin kulmalta ja Gottlund N 441 Savosta. Edellisissä Lemminkäinen saa surmansa, viimeinmainittu on katkelma. Ensinmainituissa sanotaan hääpaikka myös Hiitolaksi, joka on tullut sen seudun kilpakosinta-runosta. Samoin mainitaan se Ilamantsissa Väinöläksi, johon on syynä sokean paimenen sekoitus Väinölän sokean ukon kanssa, joka samalla seudulla on koiran synnyttäjä.

[1724] Inkerissä sitä tosin ei kuule, mutta Virossa ovat, niinkuin pian saamme nähdä, tässä puheena olevat pidot tähden pojan häät. Yhteydessä tämän kanssa sopii huomauttaa, että parissa Vienan runossa "Päivän poika naitetahan, Kuun kehotar kihlatahan." Edellinen säe myös Savosta on tavattu.

[1725] Yllämainitussa kappaleessa Kajaanin kulmalta.

[1726] Becker N 30 (Lönnr. kopio) Pohjanmaalta, Lönnr. E N 548 ja Q 223 Kivijärveltä.

[1727] S. 133.

[1728] Esim. Sommer N 9 Varsinais-Virosta, Peet N 404 Viljamaista.

[1729] S. 406.

[1730] M Uus. N 2.

[1731] S. 326-7.

[1732] Vert. Kurschat, Wörterb. d. litth. Sprache; Schwenck, Mythol. d. Slaven s. 116, Mannhardt s. 79.

[1733] Kaukomieli pohjoisissa toisinnoissa on nähtävästi syntynyt kansan-etymologian kautta, kun sen luultiin johtuvan kauka-sanasta.

[1734] Kreutzw. Myth. u. Mag. Lied. s. 12-3, 41. Hupel'in sanakirjassa on vielä Kõuke ja kõue mitristamine, jälkimmäinen siis viittaava nominatiiviin kõug, joka täydesti vastaa meidän Koukoa; kõuke olisi Suomeksi pikemmin koukko. Säilynyt on vanha, muoto myös useissa paikannimissä, esim. Kõukse mõis, Kõuko-mõis.

[1735] Katso Kreutzw. samassa paikassa.

[1736] Esim. kóuon päälliset = karhun peijaiset.

[1737] Esim. vihko Z käsikirj. viime vuosisadalta N 2 Pohjois-Savosta, Lönnr. K N 712, luultavasti Pielisjärveltä.

[1738] Schwenck Mythol. d. Slaven s. 98-9. Suomessa on Päivölän runo välistä yhdistetty Sampsan ohran kylvön kanssa, joka, niinkuin tiedämme, myös tuntuu olevan liettualaista syntyperää.

[1739] S. 268-270.

[1740] Juh. Kotti 1877 N 10 Võrun kaupungin seudulta, Pihkovan rajan läheltä. Toinen samalta seudulta saatu (Erlemann C N 37 b) on vaillinaisempi.

[1741] Kalevip. 20 runo. Kannuin puute niin-ikään löytyy kenties eriksensä eräässä kosintarunossa (s. 174).

[1742] Saaressa käynti ei löydy Aegir'in pitoin kuvauksessa, kuitenkin on se hyvin toisen skandinavilaisen tarinan kaltainen (vert. s. 271).

[1743] Suomalainen on, paitsi kokoonsovitusta, kuitenkin myös piilopaikkain vaali, niinkuin ne pohjoisissa toisinnoissa ilmaantuvat. Ne ovat aina toisenlaiset kuin alkukuvassa, Inkerissä erilaatua kuin Suomessa; vaan täällä, samoin kuin Vienassakin muistuttavat Ural-altailaisissa usein käytetystä runollisesta kuvasta (vert. s. 204, 217.)

[1744] S. 150, 153. Myös onkiminen häränpäällä on ollut siellä tuttu suorasanaisena tarinana. Kenties on yhteensulattaminenkin tapahtunut ulkopuolella Inkeriä. Tässä edistyneemmässä muodossa lauletaan runoamme ainoasti Länsi-Inkerissä, jossa kaikellaista vaikutusta sekä Länsi- että Pohjois-Suomesta voi havaita. Muun muassa on tässäkin runossa pitojen sivunimenä välistä Väinämöisen keräjät, samoin kuin Ilamantsissa.

[1745] S. 265-7.

[1746] S. 144.

[1747] Itse Päivölän retkessä on vaan jäljellä Osmottaren (= Odin'in tyttären) ilmauminen oluen keittäjänä ja välistä käytteen saaminen tappelevien elävien kuolasta (esim. Ahlqv. B. N. 195 Ilamantsista). Tuonelassa käynti ei ilmau yhdessä tämän runon kanssa, vaan on kuitenkin säilynyt jokseenkin täydellisenä yhteen suden syntyyn eksyneenä (Ahlqv. B N 163 Ilamantsista), jota paitsi löytyy pari pientä katkelmaa. Päivölän retki siellä enimmiten päättyy Lemminkäisen surmalla; mutta kuitenkin on isännän tappokin säilynyt yhdessä toisinnossa (Europ. v. 3 I s. 5) ja myös yhteen kilpakosintaan (Europ. G N 656) eksynyt.

[1748] Lisätodisteena lainaan on myös Väinämöisen ja Tuonelan neidon keskustelun yhdenkaltaisuus toisessa skandinavilaisessa tarussa tavattavan Tuonelassa-käynnin kanssa (s. 258). Sivumennen huomattakoon, että kristillinen loppumoraali ei koskaan ilmau tässä yhteydessä, vaan ainoasti yhdessä Lemminkäisen surmavirren kappaleessa (Europ. G N 649).

[1749] Lönnrot on tämän toisinnon käyttänyt lyhentämällä, jättäen itse käynnin kuvauksen pois (r. 20: 521-6, r. 25: 673-716).

[1750] Esim. Gen. 1872 N 73 Liedmasta Kullervon sisaren turmelemiseen, Boren. 1872 N 145 Kiimasjärveltä Sampojaksoon, Lönnrot A II 6 N 32 Jyvälahdelta tulen syntyyn.

[1751] Semmoinen on yksi Uhtuesta saatu (Lönnr. A II 9 N 39), jossa oran ohessa kuitenkin sanojakin haetaan (saman runon uudemmasta kirjaanpanosta, Bern. N. 84, on ora jo pois kulunut). Tuonelan neito tässä nielee Väinämöisen, joka sekoitus Vipusen kanssa selittääkin sanojen hakemisen. Cajan'illa on kaksi kappaletta (N 27 ja 44, luultavasti myös Uhtuesta), joissa niin-ikään Tuonelan neito nielee Väinämöisen; toisessa hän hakee oraa rekeä, toisessa sanoja venettä varten. Näissä yksistään ilmaantuu tuo luonnoton kohta, että Väinämöinen vatsassa rakentaa veneen; luultavasti se on eksynyt tänne verenseisatus-luvusta, jossa Suonetar, veneellä kulkien suonia myöten, liittää katkelmat yhteen. Nähtävästi on tämän sekoituksen alkulähteenä tuo Akonlahden runo, jossa Väinämöinen ensin hakee Tuonelta oraa rekensä korjaamiseen, sitten Vipuselta sanoja veneen tekoon.

[1752] Näitäkin on hyvin harvassa, esim. Lönnr. A II 6 N 4 Uhtuesta.

[1753] Kahdessa toisinnossa, Topel. vanh. run. I s. 27 ja Sjögren Q N 43, molemmat Vuokkiniemeltä.

[1754] Reinh. XI N 208 b Sakkulasta.

[1755] Esim. Groundstr. N 77 b Skuoritsasta, Saxb. N 277 Vuoleelta, Reinh. XI N 208 Sakkulasta, Lönnr. S N 216 Kesälahdelta.

[1756] Toisinto tästä on nähtävästi tuo vanha saksalainen laulu Vodan'in hevosen jalan niukahduksesta, joka kristilliseen muotoon laitettuna on meillekin levinnyt tavallisena niukahduksen lukuna.

[1757] D. Herabk. d. Feuers u. d. Göttertranks s. 67.

[1758] Yleisesti (Savossa, Inkerin alueessa, Virossa) mainitaan epilliset runot ylimalkaan nimellä: rekivirsi, regivärs.

[1759] Onpa meille kuitenkin jo myös tullut vanhempien muotojen jälkiä, joissa taivaallisen olueen alku-merkitys, sade, pilkoittaa läpi. Niin esim. parissa Vienan toisinnossa (Lönnr. A II 5 N 49 ja Boren. 1872 N 110 Vuonnisesta), niinkuin tiedämme, oluen-panija ihmettelee mikä terhen on päivän edessä, kun ei olut happane. Indo-Eurooppalaisilla, niinkuin Kuhn näyttää, oli taivaan juoma ja tuli myös pantu yhteyteen lehmien herumisen kanssa. Samoin meidän karjaluvuissamme maito usein käsitetään maan alla, vuoressa (sadepilvessä) piileväksi, jossa sitä kyyt juovat.

[1760] Yksi kohta painetussa oluensynnyssä, joka kuitenkin juuri harvoin tavataan sen yhteydessä, vaan enimmiten erikseen, on tuo humalan, ohran ja veden yhtymisen toivo (r. 20: 159-66). Se nähdään myös Virolaisilla (s. 167) sekä Mordvalaisilla (s. 202) ja mahtaa siis olla ikivanha yhteinen laina Liettualaisilta (katso s. 332-3). Lainaamisen todistaa se seikka, että Itä-Suomalaisten olut vieläkin pannaan ilman humalatta.

[1761] Katso s. 375.

[1762] S. 155-6.

[1763] Huomaa Odin'in ja Osmon yhtäpitäväisyys, josta ennen on ollut puhe (s. 237).

[1764] Eräässä Viron kappaleessa (Roots N 80 Kaplasta Harjumaalla) on iso sika liitetty yhteen Päivölän pitoin kanssa. Runo alkaa näet oluen juomisella, kannun vanteitten poisviskaamisella sekä ison tammen kasvamisella.

[1765] Sivumennen tahdon viimein vielä viitata muille tutkijoille yhtä seikkaa, joka näkyy antavan syytä epäillä Odhrörir-tarun skandinavilaistakin alkuperää. Tuo viisas mies, jonka veristä olut saatiin, on Kvâsir, jossa on mahdoton olla näkemättä venäläistä kaljan nimitystä (kvaas). Sen lisäksi on myös skandinavilaisten runouden jumalan nimi samaa sukuperää; sillä Brage on aivan sama kuin Venäläisten braga = vierre. Pankaamme tähän lisään, että Vaneilla, joiden sovintojuhlassa Asain kanssa olut tehtiin, on useammilla slavilaiset tai liettualaiset nimet (esim. Fjörgyn = Perkunas.) Viimeinkin on skandinavilaiskielissä yksinään seisova öl-sana (olut) nähtävästi sama kuin liettualainen alus. Näiden kaikkein syitten nojalla ei liene kuitenkaan tuo nykyään hylätty Vanein selitys Vendeiksi kaikkea perää vailla.

[1766] Esim. Hilferd. N 47 Pudogasta, likellä Äänisjärveä.

[1767] Tästä samasta venäläisestä on jo ennen ollut lyhyt viittaus (s. 309), mutta minä panen sen tähän nyt täydellisempänä, löydettyäni siitä useampia toisintoja.

[1768] S. 314.

[1769] Santti (= Viron sant) on köyhä, suntti kenties siitä vaihdos; vai lieneekö virolainen sundi = käskijä, siis herra?

[1770] S. 340.

[1771] S. 310-11.

[1772] Muutamissa toisinnoissa ei kutsuta Lemminkäistä sen vuoksi, kun on "pitänyt pyhäiset piiat, naiset namasterin" (monasterin.) Siinä on siis tuo väärä käsitys vielä enemmän kehitetty. -- Muutamissa tämän venäläisen laulun kappaleissa kyyhkynen lentää kaukamailla olevan Dobryinjan luo ja ilmoittaa hänelle vaimon uskottomuuden. Olisiko siitä tullut sanantuoja kyyhkynen Ilamantsin kilpakosinnassa?

[1773] Siitäkö lienee tullut, vai vallattomasta elämästä Saaressa, että Lemminkäistä monesti ei tahdota kutsua senvuoksi, kun oli sata naista narrannunna.

[1774] Huomaa ettei tässä ole käytetty suomenpuolista sanaa vaimo, vaan sen sijaan karjalaista nainen.

[1775] S. 308.

[1776] S. 314. Yhdessä Länsi-Suomen sadussa tosin Pohjolan akka ja Munapoika kumpikin sylkevät koiran ja panevat ne vastakkain tappelemaan (s. 154); mutta se yhtäläisyys on kuitenkin varsin pieni, ja koko seikka voinut tulla venäläisistä saduista, jotka meidän satuihimme ovat suuresti vaikuttaneet. -- Kaikille tai useammille pohjoisille toisinnoille yhteiset Ilamantsista alkain ovat vielä äidin varoitukset ja surmain luetteleminen, jotka näkyvät tulleen sekaan Lemminkäisen surmavirrestä, rautapaitaan pukeuminen, otettu kosijan loitsurunosta; evään säästäminen säkkiin näkyy tulleen Elinan surmasta (katso s. 149.) Yksistään Suomen Pohjois-Karjalalle omituinen on häätuvan kuvaus (r. 20: 119-26) sekä joku sukkeluus esim. veden vaatiminen, millä pestä kädet puhtaiksi veristä (r. 27 401-4.) Yksistään yhdessä Kiteen kappaleessa kosija kerskaa jousestansa (r. 26: 357-60; vert. s. 144).

[1777] S. 312. R. 29: 226-30, esim. Europ. K N 3 Repolasta. Toinen tähän kuuluva kohta, luettelo kuinka monessa talossa hän teki vallattomuuttansa, on yhteinen muutamille harvoille Aunuksen ja Vienan Rajaryhmän runoille, (esim. Europ. K 3 Repolasta, Lönnr. A II 7 N 9 Akonlahdelta) ja nähtävästi otettu inkeriläisistä lyyrillisistä lauluista ja häärunoista (s. 133).

[1778] Reunamuistutuksessa nyt minun hallussani olevassa Kalevalan vanhan painoksen kappaleessa.

[1779] Hyvin harvinainen tässä yhteydessä (esim. Top. vanh. run. I s. 3 Tsenasta); useammin vielä yksiksensä (esim. Caj. N 167 Latvajärven Arhipalta).

[1780] Lönnr. A II 6 N 72 Latvajärven Arhipalta. Venäläiset sen ovat kenties saaneet Tatareilta (s. 225).

[1781] Esim. muut ne kapoilla kantoi, minä en määrin mätkäellyt (r. 27; 108-114, painetussa ilman syyttä huonommaksi muutettu) -- oluen rahalla vaatiminen (r. 27: 201-4) -- luitten ja kalanpäitten tarjoominen (r. 27: 133-6, luultavasti paimenlaulusta) -- oman miekkansa pilkallinen halventaminen (r. 27: 284-6) -- ei tässä pidot parane (r. 27: 259-60) -- ilmoitus että oluet jo ovat jaetut (27: 77-82, 89-90) näkyy olevan otettu eräästä Inkerissä yleisestä lyyrillisestä laulusta.

[1782] R. 27: 367-73, Lönnr. K 562; (s. 314).

[1783] R. 28: 49-56. A II 9 N 40. Näin ollen tämä siis tuskin sopinee verrattavaksi samallaiseen seikkaan Odhrörir-tarussa.

[1784] R. 26: 343-47, esim. Lönnr. A II 3 N 42 Ontreilta. Oikeastaan hän sen "kärjessä kääntyy", joka näyttää, että se on otettu samaista lähteestä kuin Kullervon itsemurha (katso tätä).

[1785] Säkeet 359-500. Enin osa näistä lauluista on hyvin yleinen, säkeet 439-46 vaan ovat harvinaisesta sotalaulusta.

[1786] Vv. 12-316, muutamat rivit poisluettuna, joissa kuvataan, kuinka pakkanen kyhnii Ahdin. Nämät puolestaan tavallisesti ei löydy loitsuna käytetyssä pakkasen luvussa.

[1787] Lönnr. A II 6 N 5, ja Boren. 1872 N 38 Uhtuesta.

[1788] Törner. N 378.

[1789] Esim. Lönnr. A II 2 N 4 Akonlahdelta, Europ. K N 39 Kiimasjärveltä. Eräässä sisaren turmelusrunossa, Boren. 1871 N 90 Vuonnisesta, Saaren neidot rukoilevat pakkasta kylmimään Ahtia merelle.

[1790] Huomattava on että tässä ryhmässä ei ole mitään tietoa Ahdin retkestä, joten Tiera sitä helpommin saattoi eksyä muualle.

[1791] Esim. Lönnr. A II 6 N 24 ähkyn luvussa, Ganand. s. 90 (Iki-Tiitty, Äijön poika) sisäliskon sanoissa, mutta varsinkin hevosen luvussa, esim. Asp. A I N 6. Tieran ilmautumisen tässä kenties sopisi selittää. Hänen sijassaan nähdään toisissa saman loitsun toisinnoissa Rukotivo Äijön poika. Mutta se on nähtävästi väännetty Rugovit'istä, joka näkyy olleen paikallinen toisintonimi Vendiläisten pääjumalalla Svantovit'illä, jolla oli erittäin pyhä valkoinen hevonen. Hän oli sotajumala niinkuin Skandinavein Tyr, ja hänen kädessään oli niin lujasti kiinnitetty miekka, ettei sitä voinut pois-ottaa, kättä poikki hakkaamatta. "Se oli syy, miksi se silvottiin" sanoo Schwenck (slav. mythol. s. 138-42) asiaa tarkemmin selittämättä; mutta se muistuttaa mieleen, että myös Tyr eräässä taistelussa oli menettänyt toisen kätensä.

[1792] Esim. Lönnr. S N 171 Kesälahdelta, Q N 332 Ilamantsista. Niinkuin s. 468 sanottiin, on laiva kaikellaisista Ahdille sopivista aineksista tehty.

[1793] S. 153.

[1794] S. 246.

[1795] S. 270.

[1796] S. 402.

[1797] Lönnr. A II 6 N 5.

[1798] Europ. K N 4, 12, Berner N 2.

[1799] Enin osa Kyllikin runosta, niinkuin se nyt on painettuna, on siis muualta lisätty. Vv. 4-8 ovat nähtävä sti Lönnrot'in omia -- Kaloin kasvaminen kuuluu katkelmaan Kauosta (esim. Lönnr. Q 223 Kivijärveltä) -- Lemminkäisen muodon kehuminen, vv. 11-2, löytyy muutamassa hänen surmarunossaan, käytettynä herätyksen jälkeen (Cajan N 26) -- naisissa eläminen, vv. 13-20, minulle tuntemattomasta lähteestä -- Kyllikin kasvaminen, vv. 21-30, mukaeltu eräästä balladista -- Päivän y.m. kosinta, vv. 31-60, ennen mainitusta kosintarunosta; Laatokan pohjoispuolella se on joskus Kojosen pojan runon kanssa sekoitettu, josta Lönnrot luultavasti sai aiheen sen liittämiseen tähän -- Keskustelu äidin kanssa ja tulo Saarem, vv. 61-124, osaksi lyyrillistä (esim. vv. 87-92, katso Lönnr. S N 15 y.m.), osaksi Päivölän pidoista (vv. 95-6), enimmäksi Lönnrot'in omasovittamaa -- keskustelu Saaren neitoin kanssa, y.m., vv. 125-62, osaksi mukaeltu Päivölän retkestä, osaksi Lönnr. omaa (vv. 159-60 kilpakosinnasta) -- Kyllikin ylenkatse, vv. 171-86, lyyrillistä -- ryöstö, vv. 187-234, suureksi osaksi Vienassa tavallisesta Tuiretuisen runosta (hän sanotaan myös joskus Lemminkäiseksi), osaksi myös nähtävästi Lönnrot'in omaa (esim. vv. 213-28) -- Kyllikin valitus, vv. 235-44, on alku Vienassa laulettuun Kojosen l. Joukosen runoon -- Lemminkäisen lohdutus, vv. 245-88, osaksi lyyrillistä (vv. 250-4 tavataan usein balladeissa ja myös ovat tulleet erääsen Kerimäeltä saatuun Lemminkäisen kosintaan; humorillista pilaa lehmistä en ole tavannut, mutta on sekin nähtävästi lyyrillistä kansanlaulua), osaksi Lönnrot'in omaa, niinkuin myös seuraava kappale, vv. 288-308, tehty valojen mukaan -- jäähyväiset, vv. 315-26, erään balladin mukaan -- tuvan näkö, vv. 327-42, osaksi erään balladin mukaan, osaksi arvattavasti Lönnrot'in omaa -- kotiin tulo ja osa Lemminkäisen puhetta, vv. 343-4, 363-70, eräästä Vellamon neidon onkimisen toisinnosta (Cajan N 59); toinen osa keskustelusta, vv. 347-62, on nähtävästi Lönnrot'in omaa -- äidin kiitos, vv. 371-402, häärunoista -- Lemminkäisen puhe Pohjan neidosta ja äidin varoitus, r. 12: 109-28, tuntemattomasta lähteestä.

[1800] S. 144.

[1801] S. 262-3 306-7, 310.

[1802] Se löytyy tosin vaan yhdessä toisinnossa Pudogasta Aunuksessa (Hilferd. p. 316); mutta myös eteläisissä lauluissa on siihen vivahtavaa: Dobr. ei sano pyytävänsä kultaa eikä hopeaa, vaan ainoasti äidin siunausta (esim. Kirejev. II s. 4 Simbirsk'istä). -- Ennen esiintuotu vertaus, mikä koskee puhetta heidän alhaisesta sukuperästään, on epäiltävä, koska Kalevalaan painettu ei löydy minulle tietyissä käsikirjoituksissa.

[1803] Lemminkäisen surma nykyisessä muodossansa täyttää enimmän osan 12:tta runoa sekä kokonaan runot 13-15. Lisäyksiä ovat: osa Lemminkäisen kerskausta, r. 12: 157-84, loitsusta -- varominen luvuilla, vv. 217-96, melkein kaikki loitsuista, enimmiten varous- ja kosiomiehen sanoista -- ajo, vv. 297-310, nähtävästi Lönnrot'in omasovittamaa -- enin osa Lemminkäisen keskustelua Pohjolan emännän kanssa, r. 13: 4-26, sovitettu erään balladin mukaan -- puhe Lyylikin kanssa suksista, vv. 33-64, Lönnrot'in omaa -- metsästäjän luku, r. 14: 1-244, 253-64, loitsua -- hevosen haku, vv. 281-302, Lönnrot'in sovittamaa, säkeet 282-3, 289-92 kanteleen synnystä -- rukous Ukon puoleen ja sen täyttäminen, vv. 303-22; edellisestä ainoasti osa epillisissä runoissa, muu loitsusta lisätty, ja jälkimmäinen sen mukaan tehty -- enin osa hevosen pyynnistä ja ajo, vv. 323-48, 355-64, kaikellaisista kokoon sovitettu -- meno joutsenen ammuntaan, vv. 378-94, samoin -- Lemminkäisen valitus, vv. 425-34, luultavasti lyyrillistä -- äidin ja Kyllikin huoli, r. 15: 1-22, Lönnrot'in kokoonpanema suureksi osaksi lyyrillisen laulun mukaan -- selitys että Lemm. on lähetetty hirven pyyntiin, vv. 101-114, lisätty hirven hiihdännän liittämisen vuoksi -- pojan tiedusteleminen, vv. 127-88, 214-38, suurimmaksi osaksi Luojan surma nimisestä legendasta (puulta tiedusteleminen on harvinainen) -- osa pojan haravoimisen kuvausta, vv. 199-200, 253-8, 289-90, 303-4, balladista Surmattu veli -- Suoni- ja voide-sanat, vv. 307-548, loitsuja -- osa äidin ja pojan keskustelua, vv. 549-62, 569-82, 585-90, nähtävästi Lönnrot'in omia -- vesikäärmeen synty, vv. 595-602, loitsua -- loppu, vv. 603-50, melkein kaikki Lönnrot'in omaa. Yhdessä kappaleessa Lemminkäisen surmaa, Europ. G 649, Ilamantsista Lemminkäinen kyllä vastaa: Tuolla on syömeni minun, Kiven sinisen sivulla, Maksankarvaisen mahassa; Johan happani hartiani j.n.e. Mutta hän sillä tahtoo osoittaa, että uudesta herääminen on mahdoton; Lönnrot on sen puheen tehnyt Lemminkäisen lempiseikkoja tarkoittavaksi.

[1804] R. 12: 129-56, Lönnr. A II 3 N 7 Kiannalta. Se olisi, koska ei siinä mainita mitään sankarin nimeä, enemmän tavallisen kerskausluvun kaltainen, jos ei tuuran iskeminen maahan ja Lappiin aikominen, joka sillä on yhteinen parin Lemminkäisen surman kappaleen kanssa, liittäisi sitä epilliseen piiriin. Varsinaiset surmarunot, Europ. G 649 Ilamantsista ja Lönnr. S N 210 Kerimäeltä, myös sisältävät muutamia säkeitä varoituksesta.

[1805] R. 12: vv. 311-84; toinen kappale, Lönnr. A II 11 N 1, on luultavasti Kajaanin puolelta, toinen, Europ. H N 80 Suomen Karjalasta.

[1806] Lönnr. S N 210 Kesälahdelta.

[1807] Huomattava on että joutsenpaisti venäläisissä epillisissä lauluissa alin-omaa mainitaan herkkuna, josta syystä sitä sankarit pyytävät.

[1808] Se ei ilmau koskaan ansiotyönä muissa kosintarunoissa, ja sama on joutsenenkin ampumisen laita. Parissa Länsi-Inkeristä ja Viipurin rajalta saadussa Hirven hiihdännän kaltaisessa runossa on suksien veistäminen, hiihtäminen sekä oravan ampuminen yhteydessä oman emon maidon maksamisen kanssa. Kenties se on ollut välityksenä. (Vert. Groundstr. N 26, Törner. N 196; Reinh. 11 N 282 Sakkulasta).

[1809] Ahlqv. B N 313.

[1810] Saxb. 9 N 340 Vuoleelta.

[1811] S. 151.

[1812] Hiihtäjä on ainoasti harvoin Lemminkäinen, siihen tapaan kuin painetussa Kalevalassa (ainoasti kahdessa vanhemmassa kirjaanpanossa, molemmat Jyskyjärveltä, joka, niinkuin usein on nähty, ei ole alkuperäisten runoin pesäpaikka). Vienan läänissä on hän tavallisesti Lyylikki (uudemmissa vääntynyt Lystikiksi), Ilamantsin alueessa Viisas Viini l. Villi Vuojalainen t. Kaunis Kauppi Lappalainen (jälkimmäinen myös Arhipalla Latvajärvellä sekä hänen sisarellaan Kellovaarassa); Inkerin alueessa Lauri Lappalainen.

[1813] S. 271-2.

[1814] Esim. Europ. G N 650 Sissoselta; G 653 sanoo hänet: Mannun poika keltahattu.

[1815] Europ. G N 649 Huohvanaiselta.

[1816] Lönnr. A II 6 N 66 Arhipalta.

[1817] Boren. 1871 N 67 Jyrki Maliselta.

[1818] Bern. N 35 Minoalta (P. a. pyöräraivo), Lönnr. A II 5 N 40. Vuonnisesta (Louhi P. emäntä).

[1819] Bern. N 35.

[1820] Lönnr. A II h N 40; myös A II 3 N 73 Vuokkiniemeltä.

[1821] Ahlq. B N 195 Ilamantsista, Sirel. N 113 Suistamolta. Tähän myös kuulunee Ganander'in katkelma (Mythol. s. 23), jossa Väinämöinen pistää Joukahaista peitsellä.

[1822] Lönnr. A II 9 N 40 Uhtuesta.

[1823] Europ. G 649, Lönnr. A II 5 N 40, 6 N 66.

[1824] Umpisilmin syntyville penikoille sopi silmitön haltija.

[1825] Huomattava on kuitenkin, että tämä muoto ei löydy Suomen puolella.

[1826] Huomattavat ovat kuitenkin vielä tähän runoon saduista lisääntulleet pikkukohdat: merkin jättäminen kotolaisille, josta kohtalon voivat arvata (vert. s. 297, 313, 332), kuolleen herättäminen läheisen sukulaisen kautta, jolloin herätetty tulee entistä paremmaksi ja ihmettelee kuinka niin kauan ja sikeästi on saattanut nukkua (vert. s. 225, 275, 298, 314, 332). -- Merestä haravoiminen on nähtävästi tullut Inkerin alueen ja Viron balladeista, (hukkunut veli -- Kalevinpojan hukkunut sisar). Lieneekö se siinäkään alkuperäinen vai tullut luomisrunosta, on vaikea päättää.

[1827] S. 257-62. Vertaileminen Freyr'in ja Gerdan rakkaudesta (e. 254-6) tietysti raukeaa, koska kosiminen Lemminkäisen surmarunossa vaan on satunnainen lisä; eikä näy Päivölän retkellä vastaan tulevat vaaratkaan olevan tästä tarusta otetut.

[1828] Ulkopuolella sitä piiriä se vaan löytyy muutamissa harvoissa Länsi-Inkerin runoissa, joissa Kullervon kulkeminen kultineen on sovitettu aluksi Saaren neidon kosinnalle (s. 127; vahingossa on siinä tullut sanotuksi, että se muoto myös idempänä löytyy.) Nähtävästi on se varsin myöhään eksynyt sinne pohjoisesta, sillä Inkerissä, niinkuin kohta saamme nähdä, ei ole sisaren turmelija koskaan Kalevan poika, vielä vähemmin Kullervo. Parissa Pohjois-Inkeristä saadussa taivaskappalten kosinnassa on "Kullervo mies kuningas" kolmantena kosijana, joka saa vastahakoisen morsiamen taipumaan, mutta tämäkin on nähtävästi myöhäinen erhetysmuoto ja nimi siinä epäilemättä kaikua pohjoisesta. Viimeinkin tavataan Kullervo parissa maailmankynnön kappaleessa Ilamantsista ja Savosta (?), johon on syynä että Sampsakin turmelee läheisen sukulaisen.

[1829] Sotaan lähdössä esim. Europ. H N 11 Ilamantsista, Gottl. N 688; sisaren turmeluksessa ainoasti Vienan läänissä, esim. Lönnr. A II 9 N 17 Jyskyjärveltä, Boren. 1872 N 125 Kenttärveltä; uhkatöissä Lönnr. A II 9 N 51 Uhtuesta, 3 N 65 Vuonnisesta, Europ. K N 184 Repolasta. Myös yhdessä Länsi-Inkerin runossa (Länkelä P VII N 11 b) alkaa pääruno sillä, että "Kullervo" kyntää mättään kahtia, josta viholliset veljekset syntyvät; mutta tämä kyntö (ilman Kullervon nimeä) kuuluu toiseen runoon ja on vaan erehdyksessä tähän liitetty. Itse runossa sitten ei sankari olekaan enää Kullervo, vaan tavallisuuden mukaan Kalervon poika.

[1830] Viron Kalevinpojan sisaren turmelus ei ole yksityis-seikoissa ollenkaan meidän runon sukua ja lienee kenties vaan hämärää kaikua Suomesta, jos se kansan suussa todella ilmautuu niin kuin se on painettu.

[1831] Tämän muodostuksen on Lönnrot käyttänyt Kyllikin runoon, ottaen nähtävästi aiheeksi sen, että turmelija parissa kappaleessa erehdyksestä on saanut nimen Lemminkäinen (esim. Ahlqv. B N 276 Ilamantsista, jossa syy on näkyvissä, koska sekaan on tullut kappale Saaren elämästä). Yhdessä kappaleessa nähdään samaten hairahtunut Samporetkeläinen Iku-Tiera (Lönnr. A II 9 N 10 Kellovaarasta), parissa Väinön poika (Europ. H N 143 Suojärveltä, Boren. 1871 N 16 Selgin kylästä Aunuksessa.) Joskus on Kullervo, arvattavasti Kalervon vaikutuksesta, pehmennyt Kulervoksi (esim. Bern. N 73 Kenttärveltä); useammin on Kalevan poika yksin mainittu (esim. Boren. 1872 N 165 Kellovaarasta, Europ. K N 29 Suurjärveltä).

[1832] Mahdollisesti on alkulähteenä ollut balladi, jossa Kojosen poika ryöstää taipumattoman neiden.

[1833] Painetussa Kalevalassa kuuluvat tähän enimmät osat 34:ttä ja 35:ttä runoa sekä 36:n säkeet 251-360. Kuitenkin on seassa paljon lisiä; sepän suru ja Kullervon kulku metsässä, r. 34: 25-42, nähtävästi Lönnrot'in omaa -- valitukset, vv. 43-86, lyyrillisistä lauluista; muutamat säkeet kuitenkin jossakussa turmeluksenkin kappaleessa -- mielen rohkaistuminen, vv. 87-94, samoin lyyrillistä (vert. Lönnr. R N 483 Jaakkimasta) -- koston johtuminen mieleen, vv. 95-106, Lönnrot'in luoma yhdistys-side -- keskustelu akan kanssa, vv. 107-78, tuntemattomasta lähteestä; ihme kyllä on vastaava paikka Kalevinpojassa hyvin läheisesti tämän kaltainen (s. 176-7), mutta ei tunnu kansan runolta -- tulo kotiin, vv. 179-96, samoin tuntemattomasta paikasta (Inkerissä Kullervo joskus sillä tavoin tulee Untamon luo; olisiko tämä vaihdos siitä, vai Lönnrot itse vaan sen näin mukaillut, saadakseen sisaren turmeluksen täten paremmin liitetyksi?) -- tytön eksyminen, vv. 197-246, erinäisestä Inkerin balladista, joka hiukan on tähän tarpeesen muodostettu (aiheen sen lisäänliittämiseen Lönnrot luultavasti sai siitä, kun yhdessä sisaren turmeluksen kappaleessa, Lönnr. A II 9 N 10 Kellovaarasta, joillakuilla samasta balladista otetuilla sanoilla kuvataan äidin lähtö ryöstettyä tytärtänsä hakemaan) -- alkusanat 35:ssä runossa, vv. 1-10, Lönnrot'in tekemä yhdistys-side -- työt vanhempain luona, vv. 11-68, kansan laulun mukaan oikeastaan tehdään sepän palveluksessa -- sisaren kertomus eksymisestään ja kuolo, vv. 217-66, osaksi lyyrillistä (vv. 247-56), muu kaikki luultavasti Lönnrot'in oma -- Kullervon valitus äidille, vv, 297-314, lyyrillistä -- teon tiedustus ja osa tunnustusta, vv. 315-24, ei löydy niillä sanoilla minulle tutuissa kappaleissa; Inkerissä monesti paljon kauniimmilla -- sisaren kohtalon kertominen, vv. 333-40, arvattavasti Lönnrot'in omaa -- uhkaus lähteä sotaan, vv. 359-72, varmaan Lönnrot'in omaa (yhdessä kappaleessa vaan äiti sanoo: "älä lähde piilemähän", ja lupaa maksaa pahanteon rahalla) -- tulo tyhjään kotiin, r. 36: 251-74, mukailtu miniän runosta -- valitus äidin haudalla ja koiran neuvominen kumppaliksi, vv. 275-96, suurimmaksi osaksi yhdestä lyyrillisestä runosta (saatu ainoasti Repolasta, Europ. G N 10). -- kulku turmeluspaikalle, vv. 297-306, nähtävästi Lönnrot'in omaa -- luonnon valitus, vv. 307-18, Inkerissä erirunona (esim. Törner. N 272): neidon tultua turmelluksi, metsä lakastuu, mutta virkistyy jälleen, kun pappi sitä on vihkivedellä pirskoittanut; Virossa se on myös tuttu ja siellä turmelija sanotaan "Päivän pojaksi, kuun palvelijaksi" (esim. Knüpfer E H 62 VIII 8), Wehlmann (Vesken kok. N 5 Virumaalta) -- Surma, vv. 319-46, oikeastaan löytyy balladissa, joka Aino-jaksoon kuuluu (katso edempänä); kansan lauluissa se tietääkseni vaan löytyy kahdessa tämän runon kappaleessa. Jyskyjärveltä saadussa (Europ. K N 315) Kullervo turmeluksen jälkeen menee Saareen piiloon, sieltä Pohjolaan paimeneksi, viimein kaataa kasken; siihen taotaan hänelle kirves, sitten miekka, jolla hän itsensä tappaa. Porkka sanoo Inkeristä saaneensa paremmin kehittyneen muodostuksen, jota en ole nähnyt. Kaikissa tapauksissa se on vaan erehdysmuoto, mutta kaunis ja tarun kehittymistä edistävä. Lönnrot on osoittanut hienoa aistia, sitä käyttäessään -- loppumoraali, vv. 347-60, hyvin tarpeettomasti tähän lisätty jostain runottomasta didaktisesta runosta.

[1834] Kertovärssyssä Köyretyinen, joka on otettu sepän nimestä Kalevanpojan runossa.

[1835] Esim. Länk. P I N 56 Narusista, Reinh. 11 N 350 b Venjoelta, Stråhlman Tyröstä N 3, Europ. v. 3 N 32 Inkeron pitäjästä, Saxb. N 164 Vuoteelta.

[1836] S. 310-11.

[1837] S. 315.

[1838] Europ. I N 10 Tulemajärveltä.

[1839] S. 315-6.

[1840] Länk. P I N 56. Arvattavasti samasta syystä on myös joskus tähän runoon liittynyt kappale sitä balladia, jossa poika tahtoo emon maidon maksaa joutsenen ampumisella (esim. Europ. 3 N 123, 155, 195, kaikki Inkeron pitäjästä.).

[1841] Joskus tavataan jo Tuurikkinen paikannimen ohessa.

[1842] Europ. H N 143 Suojärveltä.

[1843] Esim. Ahlqv. A N 408 Raudulta, N 274 Sakkulasta, Slöör VIII N 2 Lempaalasta.

[1844] Melkein yksistään Venäjän puolella; kuitenkin myös Ahlqv. B N 276 Ilamantsista.

[1845] Esim. Europ. K N 29 Suurijärveltä, Lönnr. A II 9 N 17 Jyskyjärveltä.

[1846] Ne vastaavat 36:n runon alkupuolta. Lönnrot'in lisäämiä ovat kuitenkin: alku, vv. l-10 hänen omatekemänsä side -- Kullervon sota-innostus, vv. 23-36, lyyrillistä sotalaulua (katso Europ. I N 181 Toksovalta) -- kysymykset mitä kotolaisille osaksi jääpi, vv. 37-56, löytyvät tietääkseni vaan kahtena kappaleena (Europ. G N 601 Suojärveltä, Cajan N 154 Vienan läänistä), joissa ei sankari kuitenkaan ole Kullervo, vaan Vassilei kuningas, joka suoriaa Ruotsiin "Tatarvartta tarjottamah." Nähtävästi se siis on mukailus Dobryinjan hyvästijätöstä, kun hän Tatareja vastaan menee (s. 310). Kullekin jäävät osat ovat kuitenkin toisellaiset; painetussa Kalevalassa nähtävät taitavat olla otetut "lunastettava neito" nimisestä balladista.

[1847] Vv. 17-22; Europ. H N 11 Ilamantsista. Lönnrot on, mitä siinä tapauksena kerrotaan, sovittanut äidin varoitukseksi.

[1848] Gottl. N 688 Juvalta.

[1849] Esim. Saxb. N 819 Toksovalta, Reinh. 11 N 284 Sakkulasta. Joskus tavataan Sulho poika paitulainen (esim. Törner. N 222 Länsi-Inkeristä), Veikkoni (esim. Ahlqv. B N 18 Ilamantsista), Hahti (Ahti?) Saaren vanhin (Europ. G N 499 Suistamolta), Lemminkäinen (Europ. K N 185 Repolasta); viimeinmainittuun on myös kappale Päivölän retkestä sekaunut, joka nimen selittää.

[1850] Täydellisimmin minun tietääkseni Gottl. N 688 Juvalta, jota ei Lönnrot kuitenkaan ole voinut käyttää, niin että hänellä näkyy olleen toinen, nyt kadonnut kirjaanpano käsillä.

[1851] Esim. Boren. 1871 N 4 Säämjärveltä, Gen. N 62 Nokeuksesta, Europ. G N 11 Repolasta; Europ. G N 449 Suistamolta.

[1852] Tämän valituksen on Lönnrot muuttanut äidin nimelle.

[1853] Esim. Europ. K N 502 Kuolemajärveltä, Ahlqv. A N 544 Lempaalasta, Reinh. 12 N 80 e Toksovalta.

[1854] Esim. Ahlqv. A N 128 Pyhäjärveltä, Europ. I N 268 Toksovalta, Groundstr. N 252 f. Pari kappaletta on saatu pohjoisempaa (Ahlqv. B N 9 Liperistä, N 189 Ilamantsista.) Niistä puuttuu koulussakäynti, joka onkin toiseen balladiin kuuluva.

[1855] Slöör III N 31 Sakkulasta, Ahlqv. A N 353 b Raudulta.

[1856] Joskus hän päinvastoin pitää lukua ainoasti vanhemmistaan.

[1857] Groundstr. N 145 a Narusista. Toisessa kappaleessa (Länk. P V N 23 Soikkulasta) hän hylkää sulhasenkin, koska se on ollut hänelle paha.

[1858] Arvidsson, Svenska fornsånger III s. 233-9 Skön Engela l. Gundela.

[1859] Nähtävästi se on oikeastaan Päivänpojan kulku (vert. Jaryiloa s. 303). Onko "Pääskynen" kenties tullut siitä, kun tämä lintu sanotaan "päivän linnuksi." Anterus on balladeissa hyvin yleinen ja rakastettu nimi.

[1860] Onkos se sama kuin hämärästi tunnettu germanilainen kevätjumala Ostara? Vai kenties sukua magyarilaiselle Isten'ille, votjakilaiselle Ostolle l. Ost'ille?

[1861] Lönnr. A II 6 N 59 Tsenasta.

[1862] Lönnrot on muuttanut tässä runossa välistä ilmautuvan soimauksen isästä j.n.e., että ne ovat lumpeista y.m. tehdyt (otettu hirven hiihdännästä hyvästijättöön).

[1863] Tämä muodostus vastaa 31:n runon vv. 213-374 sekä kokonaan 32:tta ja 33:tta runoa. Lönnrot'in lisäämiä ovat, paitsi tavallista karjan lukua ja karhun syntyä, r. 32: 37-542, osaksi muutamat Untamon arveluista, r. 31: 219-22, 231-4, 302-6, 335-42, 349-62, luultavasti Lönnrot'in kokoonpanemia -- loppuliite lukuihin, r. 32: 543-8, Lönnrot'in oma -- Kullervon valitus ja enin osa laulusta auringolle, r. 33: 7-14, 17-58; kansan laulussa tavataan tässä yhteydessä ainoasti vv. 39-41, 43; muu kaikki jälkimmäisessä kappaleessa on tavallista paimenlaulua; edellinen kappale muuta lyyrillistä -- Kullervon epäilys kakusta, vv. 77-80, sananlaskua -- osa variksen neuvosta, w. 115-22, Lönnrot'in kokoonsovittamaa Kullervon omien puheitten ja töitten mukaan -- muorin lähettäminen lypsämään, vv. 185-96, tosin löytyy sinne päin muutamassa käsikirjoituksessa, mutta muori ei ole siinä erihenkilönä, vaan Kullervo puhuttelee emäntää sillä nimellä (Topel. vanh. run. I s. 40 Kemistä) -- osa emännän valitusta ja Kullervon kirous, vv. 251-62, tuntemattomasta lähteestä -- emännän ja Kullervon kostonrukoukset, vv. 263-84, nähdään kyllä joskus harvoin, vaan toisilla sanoilla; nämät tässä lienevät jonkun loitsun mukaan kokoonpannut.

[1864] Tavataan Suomeksi ainoasti yhdessä kappaleessa (sillä Ganand. s. 87 ja Topel. vanh. run. I s. 58 Kemistä mahtavat olla yhtä kirjaanpanoa); mutta se on vanha, jo viime vuosisadalla saatu ja sama seikka lauletaan myös Virossa Kalevinpojasta, joten sille täytyy lukea suurempi arvo.

[1865] Ganander'in kappaleessa: Karjalaan Köyretyiselle sepälle; Venäjän puolella joskus lisätään: "Venäjälle". Tavallisesti ei kuitenkaan ole mitään paikanmääräystä. Sepän emäntä on Venäjän puolella usein Syöjätär, arvattavasti pahuutensa tähden. Enimmiten, erittäin Inkerissä, on hän vaan "sepän emäntä", yhdessä kappaleessa (Europ. G N 618 kenties Veskelyksestä) sepän akka käyräselkä, parissa vaan seppä Ilmollisen l. Ilmarisen emäntä (Europ. K N 197 luultavasti Uhtuesta, G N 56 Himolasta).

[1866] Ainoasti kahdessa kappaleessa: Topelius'en, ja Boren. 1872 N 187 Repolasta.

[1867] Soutaminen ja tarpominen ainoasti Venäjän puolella. Suomessa ne joskus ilmautuvat tulen synnyn sisässä, siihen eksyneenä.

[1868] Enimmiten karjan nukuttamisella ja karhuin sekä susien kotiinajolla; ainoasti harvoin (Europ. G N 56 Himolasta, 618 Ilamantsista ynnä muutamissa inkeriläisissä kappaleissa) hän muuttaa lehmät pedoiksi, niinkuin painetussa Kalevalassa. Ainoasti Himolassa ja Ilamantsissa hän saa siihen ulkoa neuvoa, edellisessä Luojalta taivaassa, jälkimmäisessä maammoltaan haudasta. Varista en ole missään tavannut, ja jos se olisikin saatu jostain nyt hukkuneesta kirjaanpanosta, niin se on liian yksinään, kelvatakseen Sigurd'in lintuihin verrattavaksi.

[1869] Europ. G N 56.

[1870] R. 33: 223-38.

[1871] Europ. G 618 Ilamantsista.

[1872] Lönnr. A II 5 N 79, 9 N 35; Boren. 1871 N 85 Vuokkiniemeltä.

[1873] S. 153-6.

[1874] S. 175, Verhandl. d. gel. estn. Gesellsch. V 4, s. 89 y.m.

[1875] S. 155-6, 175 y.m. siellä mainitsematonta; vert. s. 266. -- Myös Lapissa tuttu (s. 192).

[1876] Vertaa Eddaa, Gylfaginn. 48.

[1877] S. 316-18.

[1878] Esim. Paldani I N 11, II N 14.

[1879] Niinkuin näimme (s. 318 muistutuksessa) tekee vastaava saksalainen satu pojan sepän lapseksi, joka hänet myö papille. Tämä sepän mainitseminen ja myöminen saattavat tämän toisinnon suomalaista lähemmäksi kuin venäläiset. Näkyy siis myös olleen länsimaista vaikutusta. Kenties on satu Venäläisillekin tullut Saksasta, sillä se löytyy Saksan vaikutuksen alla suuresti olleilla Vendiläisillä, vaan ei Servialaisilla (ei uhkatyöt, vaikka tosin karhun poika). Vert. kuitenkin myös petoin kotiintuonti Tatareilla s. 224.

[1880] Vert. Tveriläistä toisintoa.

[1881] S. 148, 175 (akanat).

[1882] Virossa tämä paimenen kosto löytyy satuna erikseen Kalevinpojan runoista (s. 176). Luultavasti se vaan on satunnaista kaikua Suomesta.

[1883] Se vastaa painetun Kalevalan r. 31: 1-89, 105-212, r. 34: 95-106, r. 36: 235-50. Lönnrot'in lisäämiä seassa ovat: nimen paneminen Kullervolle, r. 31: 80-82, vähän muutettuna Väinämöisen tuomiosta (katso edempänä) -- piirustukset puuhun, Untamon päätös kasvattaa poika orjana sekä varoitus Kullervolle, vv. 189-212, minulle tuntemattomista lähteistä -- Kullervon päätös mennä sotaan_, r. 34: 101-106, arvattavasti Lönnrot'in oma -- miekan saanti ja kosto Untamolle, r. 36: 235-50, löytyvät tosin parissa kappaleessa, vaan toisilla sanoilla; miekka taotetaan sepällä. Ukolta rukoilee Väinämöinen puukkoa tulen synnyssä (samoin puoskaroija kuoharin luvussa) ja siitä tämä mahtaa olla mukaeltu. Sodan kuvaus on minulle tuntemattomasta lähteestä, sillä Inkerissä myöhemmin tavattu ei voinut olla Lönnrot'ille tuttu ja onkin toisin.

[1884] S. 281.

[1885] S. 189.

[1886] S. 371. Se on jokseenkin vahvistunut tähän yhteyteen, koska on tuttu yli koko Inkerin alueen.

[1887] Riita kalavesistä, on harvinainen (Europ. G N 35 ja Boren. 1872 N 187 Repolasta, Reinh. 11 N 287 d Lempaalasta, Europ. I N 162 Toksovalta).

[1888] Tämä seikka löytyy harvoin, vaan sangen laajalta. Aspelin, joka Kalevan pojan auringon personoimaksi käsittää, selittää että nousevan auringon säteet tässä kultaavat metsän (Kaleval. tutk. s. 141). Mutta koko runo ei minusta ole ollenkaan tuommoisella alkuperäisellä kannalla; se liikkuu täydesti ihmis-elämässä. Se on siis satunnaisesti muualta lainattu koriste (vert. loitsuja, Lönnr. S. N 215, Q 248, 287 y.m.).

[1889] Ahlqv. B N 263 Ilamantsista. Se on siis luultavasti satunnaista, joten vertaaminen Sigurd'in äitiin rauennee.

[1890] S. 337; 224, 216, 275-9.

[1891] Vilkinatarinassa poika tosin myös rikkoo astian, johon on ollut pantu vesillä kulkemaan, mutta yhtäläisyys ei ole niin likeinen kuin tatarilaisen kanssa, ja puheenalainen seikka -- luultavasti sekaan tullut Genoveva-tarinasta -- ei muulloin ilmau kertomuksissa Sigurd'ista.

[1892] S. 226.

[1893] S. 319.

[1894] Yhtyminen sisaren kanssa sitä vastaan ei voi kuulua tähän, koska se vasta niin myöhään liittyi Kalevanpojan nimeen.

[1895] S. 224, 277, 319 muistutuksessa.

[1896] Yhtäläisyydet Kalevinpojan kohtaloissa suomalaisen runon kanssa ovat vaan yleiset, niinkuin kostonvelvollisuus, murha sepän talossa. Ainoa likeinen yhtäläisyys on kätkyen särkeminen, joka on itäistä kaikua.

[1897] Boren 1872 h 186 Repolasta, Europ. G N 35 samoin, N 56 Himolasta.

[1898] Ahlqv. B N 263.

[1899] Europ. H N 21.

[1900] Castrén A I 1204 N 5.

[1901] S. 374.

[1902] Tämän seikan on Lönnrot vähän muutettuna pistänyt Kullervon runoon, r. 31: 78-82.

[1903] Ulkopuolella mainittuja kyliä on se Vienan läänistä aniharvoin saatu, ainoasti Latvajärven Arhipalta, Lönnr. A II 6 N 92, Venehjärveltä Cajan N 159 ja Suurjärveltä Gen. 1872 N 78.

[1904] Lönnr. Q K 141 Enolta. Paitsi tätä katkelmaa Kalajoelta, s, 147-8.

[1905] S. 153. Reinholm'in keräelmäin 63:ssä vihkossa on vielä se tarina että Hiidet Pyhänmaan pitäjästä läksivät pois punaisella veneellä; Laitilan saaristossa on se toisinto että Kalavan pojat purjehtivat pois Suomesta paaden päällä.

[1906] Samojedilaisen tarinan sukulaisuus yllämainitun kanssa (s. 217) lienee epäiltävää laatua.

[1907] Tämä hautaamistapa oli Varjägien kautta myös Venäläisille tullut tutuksi, katso heidän lauluissaan esimerkki s. 320.

[1908] Samoin Boren. 1872 N 87 Vuonnisesta, Cajan N 161 Arhipalta.

[1909] Esim. Gen. 1872 N 49 Lonkasta: Puhui poika puolikuinen, Kaksiviikkoinen Kaleva (Castrén N 4 samasta paikasta vielä: 2 viikkoinen karehti -- siinä näkyy alkusoinnun vaikutus).

[1910] Kalevalan 50:teen runoon, joka tämän tapauksen laulaa, on Lönnrot tämän johdosta luonnollisesti pannut useita lisäyksiä: kotonaolon ja kainouden kuvaus, vv. 1-42, löytyy suurimmaksi osaksi Ontrein laulussa tuomiosta (Lönnr. A II 3 N 43), mutta sekaan on myös pantu lisiä Iron runosta -- paimenessa olo, vv. 43-59, luultavasti Lönnrot'in kokoonpanemaa -- kysymys käeltä, vv. 60-72, lyyrillistä (samoin vv. 73-8) -- lapsen syntyminen, katoominen ja löytäminen, vv. 81-420, suurimmaksi osaksi Luojan surmavirrestä -- Väinämöisen jäähyväispuhe, vv. 487-500, 507-12, varmaan Lönnrot'in omaa -- loppu, vv. 513-620, yleisiä loppusanoja.

[1911] Vienan läänin Aino-runo alkaa aina: Anni tyttö, aino neiti; mutta kun Anni jo oli kilpakosinnassa käytetty nimi, Lönnrot, peläten sekoitusta Ilmarisen sisaren kanssa, tekaisi tälle neidolle laatusanasta uuden, hyvin soman.

[1912] Sirel. 194, Polén 122, Europ. G N 586, kaikki Salmin kihlakunnasta.

[1913] Semmoisia ovat: Joukahaisen kadehtiminen ja ajo Väinölään, r. 3: 1-90, kokoonpantu kaikellaisista laulunsipaleista (vv. 41-66 eräästä myös Lemminkäisen surmassa käytetystä runosta) -- puhe nuoruudesta ja vanhuudesta, vv. 115-24, tuntemattomasta lähteestä -- Väinämöisen teeskelty nöyryys, vv. 135-44, samoin -- enin osa Joukahaisen tietovaroja, opettavaisista runoista, vv. 151-2 (esim. Slöör IV N 20 Sakkulasta), 153-70 (Lönnr. A H 6 N 108, 8 N 28), 175-82 (monessa, esim. Lönnr. Q N 24, Reinh. 11 N 307), 195-7 (osaksi Lönnr. A II 6 N 107), 199-206 eriloitsuista, 207-10 (osaksi Lönnr. Q N 123) -- Joukahaisen kerskauksen valheeksi ajaminen, vv. 235-54, nähtävästi Lönnrot'in oma mukailus -- Väinämöisen kieltäyminen kahdentappelusta, vv. 263-70, luultavasti Lönnrot'in omaa -- Väinämöisen laulun kehuminen, vv. 284-94, muualta mukaeltu -- Joukahaisen huolimaton ajo, vv. 489-97, tuntemattomasta lähteestä (vert. r. 11: 111-6; kenties mukailus runoreen rikkumisesta) -- Ainon valitus ja äidin lohdutus, vv. 537-80, suurimmaksi osaksi lyyrillisistä lauluista, vähemmäksi Lönnrot'in omaa (ainoasti vv. 539-40, 552, 571-2, löytyvät yhdessä kappaleessa, Europ. G N 652 Ilamantsista, jossa päinvastoin äiti suree tyttären pois-antamista, tämä puolestaan lohduttaa).

[1914] Vv. 101-2, 109-13, esim. Europ. G N 66 Suojärveltä.

[1915] Arhipalta, Lönnr. A II 6 N 79.

[1916] Lönnr. R N 584 Venehjärveltä.

[1917] Lönnr. A II 5 N 58, luultavasti Vuonnisesta.

[1918] Cajan N 42.

[1919] Puista Pisanmäellä, vv. 173-4, Topel. vanh. run. I s. 21 Tsenasta; tiasesta, pajusta ja kiiskistä, vv. 192, 194, 208, Lönnr. A II 3 N 39 Ontrei Maliselta; kuumasta vedestä, v. 198, Lönnr. A II 9 N 38 Uhtuesta; mullasta, v. 196, Lönnr. A II 6 N 107 Latvajärveltä. Paitsi näitä löytyy joskus toisiakin painamattomia.

[1920] Esim. Lönnr. A II 3 N 39 Vuonnisesta, Europ. K N 63 Akonlahdelta.

[1921] Useimmin koiran, esim. A II 3 N 39; hevosen ja ruoskan ainoasti Venehjärvellä, Lönnr. R N 595; jousen ja nuolien ainoasti Vuonnisessa, esim. 3: 39. Suomessa ja Inkerissä ainoasti Joukahainen itse lauletaan.

[1922] Ganand. Mythol. s. 24, luultavasti Pohjanmaalta, Reinh. 12 N 95 Sakkulasta, nähtävästi Pohjanmaalta opittu.

[1923] Vv. 261-2; esim. Ahlqv. B N 265; Sirel. N 194, Lönnr. R N 674 kenties Repolasta. Näissä kaikissa taistelu tapahtuu todella.

[1924] Ja Salmin kihlakunnassa, joihin venäjänpuolinen laulutapa myöhemmin on tuotu. Pohjanmaalla ja jo Tohmajärvellä ehdoitetaan yksistään sisar.

[1925] Lencqvist'in De superstit. veter. Fenn. s. 33, viime vuosisadalta.

[1926] Gottl. N 83 Juvalta.

[1927] Esim. Ganand. Mythol. s. 24, siis viime vuosisadalta, Becker Z N 5 Pohjanmaalta, Ahlqv. B N 265 Jaakkimalta, Europ. I N 247 Toksovalta, Länkelä VII N 4 Soikkulasta. Poikkeuksena ovat vaan nuot pari Länsi-Inkerin kappaletta, joiden vienalainen sukuperä on aivan selvä.

[1928] S. 394-5.

[1929] S. 234.

[1930] Buslajev, Venäjän kansall. runoudesta (Russk. nar.. poezia, kirjassa Istor. otsherki russk. narodn. slovesn. y.m. I s. 455-6).

[1931] Se vastaa painetun Kalevalan 5:ttä runoa. Lönnrot'in lisäämiä ovat: alkujohto, vv. 1-15, Lönnrot'in omatekemä liite -- nuotanveto, vv. 144-63, tulen synnystä (huomattava on että kansanlaulajatkin välistä pistävät tähän sekaan toisia palasia samasta loitsusta) -- Väinämöisen valitukset, osaksi vv. 173-9, 196-219, lyyrillisistä lauluista, osaksi, w. 184-7, 189-93, Lönnrot'in omaa -- äidin vastauksessa samoin vv. 220-9 lyyrillisiä, vv. 230-41 Lönnrot'in kokoonpanemat kaikellaisista lauluista (joskus äiti todella neuvoo poikaa muualta naimaan, mutta toisilla sanoilla, niinkuin alempana tekstissä tulee puheeksi).

[1932] Lönnr. A II 3 N 32 Ponkalahdelta liki Vuonnista. Toisiin yhteyksiin on Vellamon neidon onkiminen usein eksynyt: Lemminkäisen surmaretken alkuun, koska sen sankarina usein on Lemminkäinen; usein myös kanteleen syntyyn, Sampojaksoon tai kilpakosintaan.

[1933] Esim. Lönnr. A II 3 N 38 Ontrei Maliselta, 5 N 7 Lonkasta, 3 N 32 Ponkalahdelta. Etempää on vanhempain kirjaanpanoin joukossa ainoasti Lönnr. A II 6 N 6 Uhtuesta, nykyisemmissä Bern. N 36 Minoasta. Samoilla Vuonnisen tienoilla tavataan myös onkimisrunon sekaannus Sampojakson ja kanteleen synnyn kanssa.

[1934] Esim. Lönnr. A II 6 N 66 Arhipalta, Europ. K N 89 Akonlahdelta, Cajan N 43, 59.

[1935] Europ. H N 150.

[1936] On nähdään runoissa usein väliin pistettynä täytteenä, ja muodosta Veen l. vein on voi helposti syntyä Väinön.

[1937] Lönnr. A II 6 N 66, Caj. 43 59, Sjögren Q N 44, Bern. N 36. Ensinmainitussa hän ei kysy äidiltä vaan lausuu: Sano, Untamo, unesi, Makuusi, maan venyjä. Se on kuitenkin vaan satunnainen muoto, tullut sen kautta, että Arhippa pistää Untamon nimen kaikellaisiin paikkoihin.

[1938] Väinölä joskus, niinkuin tiedämme, on Lemminkäisen surmarunossa yhtä kuin Päivölä.

[1939] Ainoasti kahdessa kappaleessa, Q N 44 Vuokkiniemeltä ja A II 5 N 27 Lonkasta (jälkimmäisessä kilpakosinta tulee suoraan ilman mitään tiedustelua).

[1940] S. 163. Välistä myös hän sanoo tulleensa kylväjäksi, kyntäjäksi (Oissaar Koerun pitäjästä Järvamaalla a 4) tai neitoseksi, ilmassa iloa pitämään (Veske Viljannista N 7).

[1941] E H 65 N 2, 9. Vanha kirjaanpano.

[1942] Veske N 7.

[1943] S. 329.

[1944] Pikkuseikkoineen se tosin erin-omaisen hyvin sopii painetttuun Kalevalaan, jossa Aino, päästäksensä vanhan Väinämöisen käsistä, heittää itsensä mereen ja muuttuu kalaksi, joka sitten ongitaan. Mutta nämät seikat eivät löydy kansan laulussa yhdessä, vaan on Lönnrot ne haalinut kokoon useasta runosta.

[1945] Tämä runo vastaa siis pää-asiallisesti r. 4: 1-292, 435-518. Sekaan on kuitenkin Lönnrot pannut muutamia lyyrillisiä lauluja, vv. 197-230, 235-54, 273-92, 439-46 -- koruin poisviskaamisen, vv. 31-8, on hän itse mukailemalla sepittänyt; tyttö oikeastaan vaan kotona kertoo, että ne ovat karisseet -- Kuuttaren ja Päivättären lahja, w. 135-66, on osaksi otettu muutamasta Ilamantsin balladista, jossa sitten varas vie ne korut metsään nukkuneelta tytöltä ja äiti lohdutukseksi neuvoo häntä aittaan, missä on parempia; suuri osa on kuitenkin Lönnrot'in omaa -- korujen neuvominen aitassa, vv. 167-88, on osaksi parista Ainon-runon kanssa sukulaisuudessa olevasta balladista (Riion poika -- Kävin pilven piirtä myöten -- katso edempänä), suureksi osaksi Lönnrot'in mukaelusta lyyrillisistä lauluista.

[1946] Katso s. 124. Se vastaa siis r. 4: 305-14, 331. Se löytyy myös pohjoisempana, Polén II 164 Impilahdelta t. Suistamolta, Lönnr. Q N 186 Tohmajärveltä, Europ. G N 290 luultavasti Korpiselältä; Virossa se on niinikään tuttu (s. 161).

[1947] Se vastaa r. 4: 317-8, 323-4, katso esim. Europ. I N 150. Neidon uppoominen kiven kanssa on Lönnrot'in omaa lisäystä.

[1948] S. 125. Se vastaa r. 4: 335-70. Säkeet: Sinne mä kana katosin, Lintu kuolin liian surman -- ovat kuitenkin vielä eriballadista, jossa eksynyt tyttö kuolee, esim. I N 164.

[1949] S. 125.

[1950] Sen kohdan on Lönnrot liittänyt vienalaiseen Ainon-runoon, r. 4: 373-430.

[1951] Esim. Europ. v. 3 I s. 21 Ilamantsista, Sirel. N 140 Suistamolta, Ahlqv. A. XIV N 10 Lempaalasta.

[1952] Länsi-Inkerissä, jossa nähdään tuntuva vaikutus noista Keski-ajan balladeista, on sulhon itsemurha sovitettu toiseen runoon.

[1953] Europ. G N 373 Korpiselältä, Boren. 1871 N 3 Säämjärveltä, Ahlqv. B N 253.

[1954] S. 141.

[1955] Olisiko kenties s. 295 mainittu germanilainen käsitys jäniksestä kuolon ennustajana vaikuttanut kutsuin siirtymisen hukkuvan Päivän pojan runoon? Se olisi sitten luultavasti jo tapahtunut hyvin aikaiseen.

[1956] Se alkaa: Mitkä nuo merellä uivat (Balladein kop. N 59), esim. Europ. G N 290 Korpiselältä, N 424 Suistamolta.

[1957] Esim. Slöör Y V N 49 Sakkulasta; Veske Haljalasta N 37. Virossa välistä veden sijasta virtaa verta, esim. Hurt Rapinalta Võrumaalla N 4, Jaagumann samaten III N 30.

[1958] Esim. Lönnr. A II 6 N 46 Jyvälahdelta, K. Krohn N 285 Hyrynsalmelta, Ahlqv. B N 318 Ilamantsista, Europ. G N 559 Suojärveltä, Reinh. v. 12 N 5 Sakkulasta, Europ. I N 141 Toksovalta; Virosta katso s. 163.

[1959] S. 329-30.

[1960] Katso esim. Eur. G N 612 luultavasti Suojärveltä, Ahlqv. A VII N 9 Sakkulasta, Slöör IX N 12 Lempaalasta, Peet Viljannista N 184.

[1961] Esim. s. 142, Saukko U N I Räisälästä.

[1962] S. 124, 161.

[1963] S 125.

[1964] Koruin ryöstäjä etelässä on aina nimetön; Suomen Pohjois-Karjalassa se on saanut venäläis-sukuisen nimen Riion poika; Vienan läänissä käytetty Osmonen, Kalevainen on nähtävästi tullut sekaan Päivölän virrestä. Joskus vielä näkyy kosijalle ihan sopimaton nimi Osmotar, Kalevatar. -- Vienalaisessa toisinnossa väärin väännetty sana somissa, (oikeastaan: sovissa) ja länsisuomalainen orko viittaavat tuloa etelästä ja lännestä.

[1965] Eräässä virolaisessa runossa, joka luudan tekemisellä alkaa ja jossa korut ryöstetään, on rohkean rosvon nimi "Edo ilma, Päivä poega" (Stein N 57 Pihkovan puolelta). Mutta muissa saman toisinnon kappaleissa sitä ei ole, niin että se voi olla satunnainen. Muuten rosvo tässä toisinnossa saa surmansa tytön kädestä, niin että se muutenkin oleellisesti eroaa Ainon -runoista.

[1966] S. 330-1. Mereen hukkumisella, jolla myös on kaksoisensa, löytyy vastine Liettuassa.

[1967] Das Epos, Zeitschr. f. Völkerpsychol. V s. 7.

[1968] Vert. Suom. Kirj. Seuran toimesta painettavana olevassa toisintokokoelmassa esim. Ontrei Malisen Samporunoa Lönnrot'in ja Sjögren'in, Arhippa Perttusen Lönnrot'in ja Cajan'in kirjaanpanoissa ynnä niitä samaan sarjaan kuuluvia, joita Borenius on kaksi t. kolme kertaa saman miehen laulamisen mukaan kirjoittanut.

[1969] Vert. samassa kokoelmassa Tsenan Kettusen Sampo-runoa Topelius'en (1821) ja Lönnrot'in kirjaanpanossa (1834).

[1970] Siitä näkyy, kuinka erittäin varovainen pitää olla muinaistieteellisten päätelmäin perustamisessa runoihimme, vaikka käyttäisikin itse käsikirjoituksia eikä, niinkuin usein on tehty, painettua Kalevalaa.

[1971] 380.

[1972] Yhdistys tuli vielä kiinteämmäksi, kun aljettiin asettaa Joukahainen ampujaksi.

[1973] Vert. lisäksi s. 509.

[1974] Tosin siinä paraasta päästä asuu vepsänsekaisia Liiviläisiä eikä puhtaita Karjalaisia.

[1975] Huomaa että muutkin Hämäläisten jumaliksi mainitut -- Tapio, Ahti, Turisas, Kratti, Tonttu, Kalevan pojat -- ovat nimeltään tai niihin kuuluviin taruihin nähden, usein molemmissa suhteissa skandinavilaista vaikutusta osoittavia, jota vastaan karjalaisiksi sanotuissa näemme vanhojen suomalaisten rinnalla liettualaisia lainoja.

[1976] Pohjanmaalla Väinämöinen pistää Joukahaisen kuolijaksi.

[1977] Venäl. sankarilauluin synty (proishozshden. bylin, Vestn. Europy 1868 VII s. 342-3).

[1978] Istor. otsherki russk. narodn. slovesn. I s. 421, 423.

[1979] Katso Buslajev'in kirjoitus venäläisistä sankarilauluista, Russk. Vestn. 1862 VI s 28.

[1980] Aikakirjat kuitenkin myös puhuvat vanhemmastakin Dobryinjasta, joka eli Vladimir Suuren aikana. Molemmat on kansan laulu yhteen sekoittanut, (katso muist. Kirejevskin kokoelman lopussa II s I-XVII).

[1981] Kirej. V muist s. LXIII.

[1982] Sam. p. s. LXV.

[1983] Kyitten onkiminen oluesta kenties on mukailus siitä, kun Dobryinja viskaa sormuksensa viinamaljaan, josta sen hänen uskoton vaimonsa löytää.

[1984] Vert. lainoja Vasilii Buslajevitsch'in laulusta s. 308.

[1985] Prof. S. Bugges studies on north, mythol. (katso Mémoir. de la Soc. d. Antiqu. du Nord 1884 lis. s. 7-35). Kuitenkin tulee huomata, että tanskalainen muinaistutkija S. Müller arvelee ristin olevan vasta v. 1000 jälkeisen, jolloin tietysti sen todistusvoima kokonaan raukenee.

[1986] Tanskal. sanomalehdessä Dagbladet 24 p. Marrask. 1880. Syrjäisen on siinä mahdoton nähdä muuta kuin enimmäkseen eläinkuvia, jotka selitetään asian-omaisille jumalille pyhitetyiksi ja siis niiden vertauskuviksi.

[1987] Inkeriläisen toisinnon tulon Virosta näkyvät todistavan muutamat ennen huomaamattomat pikku seikat. Siinä mainitut tyttöin nimet ovat kaikki germanilais-katolisia (Susanna, Helka l. Helo, Hele = Helena (Venäläisillä Jelena), Hekko = Hetaa; Soppo = Sofia, Maiju = Maria tosin alkumuodossaan löytyvät myös Venäläisillä, vaan ei näissä lyhennyksissä; jälkimmäinen on aivan virolainen). Seassa on myös muutamia virolaisia sanoja: laimata = soimata, takoa traksutella, konella = puhua. Monikon genitiivin hammasten on niin-ikään Inkerikköin murteelle aivan outo jämiläisyys.

[1988] Suomi 1848, Akiand. ulosved. Venäj. aikakirjoista s. 44.

[1989] Näiden yhtäläisyyksien luetteleminen saattaisi tosin olla hauska, mutta on liian syrjässä nykyisestä aineestani. Buslajev (Istor. otsherki russk. nar. slovesn. II s. 79) minun mielestäni ilman syyttä vertaa Nestor'in aikakirjan kertomusta Svjatoslav'ista, että hän leikkasi hevosista t. metsän riistasta liuskoja ja itse paistoi ne liesivalkealla, Völunder'in karhunpaistamiseen Eddassa, sillä se on kovin yleinen seikka.

[1990] Nuor. Edda, Gylfaginn. 45.

[1991] Venäläiset tutkijat tuovat vielä lisäksi esiin seuraavat mielestäni epäiltävät vertailut: Suhman'in veristä syntyvät joet Ymer-taruun -- Svjatogor'in lähettämisen pajaan, missä hänen aviopuolisoansa määräävää hiusta taotaan ja uuden kultatukan taottamisen kääpiöillä Sif'ille (Sif = Sippe oli suvun, siis avioliiton haltija).

[1992] Tietysti vasta 17:llä vuosisadalla. Sitä onkin yksistään löydetty Narvan seudulla, jossa nähdään paljon muutakin länsisuomalaista runovaikutusta.

[1993] Suomen kielessä ne löytyvät kaikki, Virossa 5/7, Venäjän Karjalassa 2/3, Vatjassa 4/7, Vepsässä ja Liivissä kumpaisessakin 3/7. -- Katso Thomsen'in kirjaa Den got. sprogklass. indflyd. p. d. finska.

[1994] Virossa 3/5, Vatjassa, Liivissä ja Venäjän Karjalassa, kumpaisessakin 1/3, Vepsässä viimein ainoasti 1/5. Tietysti tässäkin tulee ottaa lukuun muutamien murteitten vaillinaisesti tutkittu tila; mutta vertaus edellisiin suhteisin kuitenkin on ratkaisevainen.

[1995] Suom. asukkaat s. 55-6.

[1996] Hänen sanansa kuuluvat: että se Uudenmaan rantakansa Porvoon ja Raaseporin lääneissä, että myös kaikki luotolaiset Kalandis (Rauman ja Uudenkaupungin seudulla) ja Pohjalaiset ovat Gotlandista ulos tulleet. Hän jatkaa niin, että ne ovat ennen manterelaisia tulleet kristityiksi, koska Suomalaisten päällekarkausten tähden usein kävivät Ruotsissa apua ja turvaa hakemassa. Hänen tietonsa Pohjalaisista on kuitenkin varmaan väärä ja niin mahtaa myös osaksi olla Uusmaalaiseen rantakansaan nähden, sillä tuskin niillä silloin vielä lienee ollut hallussaan koko saaristo, vaan ainoasti Hankoniemen seutu, missä tavataan pakanallisia jumalain nimiä paikkain nimissä. Tämän seikan selville saamisessa, niinkuin myös monessa muussa, joka skandinavilaisen vaikutuksen ijän määräämistä koskee, olen saanut paljon neuvoja prov. Freudenthal'ilta, joista kiitän.

[1997] Jäljelle jäävä 1/5 hajautuu satunnaisiin ryhmittymisiin.

[1998] Katso Donner, üb. d. Einfl. d. Litthauisch. auf d. finn. Sprach. (Internat. Zeitschr. f. allgem. Sprachwissenschaft, Leipzig, I s. 257-71).

[1999] Liivin kielen yksin-omaiset lainat ovat enimmäksi osaksi tulleet Lätin kielestä, joka on Liettuan nuorempi sisar, ja siis arvattavasti verrattavasti uuden-aikuisia.

[2000] Morgonbl. 1832 N 15, 16, Väinämöinen en histor. person.

[2001] Katso edempänä.

[2002] Föreläsn. i finska Mythol. s. 293-324.

[2003] Kaikki paikkoja lähellä Sortavalaa. Katso A. J. Europaeus Karjalan ajantiedot.

[2004] Morgonbl. 1838 Väinäm. o. Ilmar. näst Ukko Finn:s högste Gudar. Samassa sanomalehdessä 1836 N 95, 96 on toinenkin nimetön kirjoitus: Några ord om Kalevala, jonka sisällys pää-asiallisesti on samallainen, vaikka Kalevalan ja Pohjolan sota siinä selitetään valon ja pimeyden taisteluksi.

[2005] Zur Sampomythe, Piet. akat. Bulletin 1851; Ueb. d. Mythengehalt d. finn. Mährch. Bullet. hist. philol. 1855.

[2006] Der Mythus v. Sampo, Acta Soc. scient. fenn. t. X.

[2007] Suomi, uusi j. V s. 167-85.

[2008] Aspelin tahtoo todistaa, että Päivölä ja Kalevala ovat yhtä.

[2009] Muinaisissa Kreikkalaisissa tosin jo löytyi muutamia, jotka arvelivat ettei Iliadi ja Odysseia voi olla yhden miehen tekemät, mutta niiden ääni oli niinkuin huutavan korvessa.

[2010] Prolegomena ad Homerum. Itse teosta en ole nähnyt, vaan ovat Wolf'in samoin kuin Lachmann'in, Nitzsch'in ja Gautier'in mielipiteet kerrotut V. Ursin'in kirjoituksen mukaan: Den Homer. fråg. Histor.-krit. undersökn.

[2011] Hänen kirjoituksensa tästä aineesta ovat painetut Berlin'in tiede-akatemian toimittamien philosoph., philolog. u. histor. Abhandlungen'ien sekaan.

[2012] Die Sagenpoesie d. Griech. 1852 ja Beitr. z. Gesch. d. ep. Poesie d. Griech. 1862.

[2013] Ueb. d. ursprüngl. Gestalt. d. Niebelungen 1816.

[2014] Les épopées francaises, eripainoksissa.

[2015] Suomalaisen runolaulun tuntija tietää, että tämä on paljon liioiteltua, jos kohta pää-asiassa totta. "Ilveilläänhän" esim. karhunpeijais-runoa, niinkuin Lönnrot'ille selitettiin, usein huvin vuoksi, vaikkei ollutkaan karhua ammuttu. Ja epillisillä runoilla ei taida erittäin olla määräpäiviä; niitä lauletaan milloin vaan kansaa on koossa, usein myös ulkotöissä ajan kuluksi. Useampia paitsi sitä käytetään loitsuina, esim. Vellamon neidon ongintaa kalanpyytämisessä.

[2016] Das Epos (Zeitschrift f. Völkerpsycholog. u. Sprachwissenschaft V s. 1-57).

[2017] Litteraturb. 1849 s. 16.

[2018] Nekin lisäykset, jotka yllä on sanottu hänen omatekemikseen, ovat enimmäksi osaksi kokoonpantuna aivan kansanlaulajain tavoin sieltä täältä poimituista, kansan lauluvaroihin kuuluvista yleisistä säkeistä. Senvuoksi hänen näkyy olleen kovin vaikea erottaa omaa vieraasta. Tämän kirjoittaja kerran antoi hänelle kaksi kappaletta herttua Kaarlen runoa, ainoat, mitkä ovat olemassa. Hän pani ne kokoon ja näytti minulle sitten, merkinneensä lomiin lisäämänsä värssyt ristillä. Mutta oli niitä kuitenkin hänen huomaamattansa jäänyt muutamia ilman merkkiä.

[2019] Joskus myös väärinymmärrys voi olla syynä uusiin muodostuksiin, esim. saa-sanan Väinämöisen alas-astumiseen Vipusen vatsaan.

[2020] Edistystä on myös, kun joskus yksi henkilö halkiaa kahdeksi, esim. Vienan kilpakosinnassa Ilamantsin kosittavasta neidosta eroo Annikki Ilmarisen sisar.

[2021] Aivan oikeassa on Steinthal siinä, kun arvelee että aivan uusia lauluja ylen harvoin syntyy, ei muulloin kuin kansanhengen uudistumisen ja kiihtymisen hetkinä. Semmoisia voisi Suomen kansan elämässä ajatella kaksi: toinen olisi nykyisten asuinsijain valloitus, jolloin siitä suuresta työstä seuraavan innostumisen lisään saattoi tulla liettualaisilta ja germanilaisilta naapureilta saatu ääretön runollisten aiheitten paljous. Taikka jos jälkimmäisten ainesten tulo tapahtui vasta myöhemmin, sopii ajatella että siihen liittyi voimallinen henkinen vaikutus osallisuudesta Varjägien valtakunnan perustamisessa ja Konstantinopel'in retkihin. Kumpi tahansa se lieneekin ollut, kenties kumpainenkin, niin on siitä seurannut semmoinen lykkäys Suomalaisten runohengelle, että se sitten on voinut vuosisatoja luoda yhä täydellisempiä luomia.

[2022] Verrattakoon esim. Kriemhild'in surun kuvaus, siihen kuinka Gudrun itkee Sigurd'ia Eddassa. -- Runomitta Niebelungenlied'issä tuntuu melkein mutkikkaalta, voidaksensa olla kansan käyttämä.

Spotted a typo or a problem in this chapter? Tell us